Tasa-arvoinen asevelvollisuus ei voi perustua nykymalliin

(Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Keskisuomalaisessa 7.8.2021.)

Pekka Mervola avasi kolumnissaan 1.8. keskustelun asevelvollisuuden tasa-arvoisuudesta todeten nykyisen käytännössä vain miehiä koskevan asevelvollisuuden olevan tasa-arvon näkökulmasta ongelmallinen. Tämä pitää paikkansa. Linda Hart jatkoi keskustelua 5.8. ja päätyi siihen johtopäätökseen, ettei sukupuolineutraalia asevelvollisuutta ole realistista toteuttaa huomioimatta yksilöiden ja sukupuolten välisiä eroja. 

Hart on oikeassa siinä, ettei tasa-arvoisen ja sukupuolineutraalin asevelvollisuuden toteuttaminen ole nykymallilla mahdollista. Tämä on samalla yksi nykyisen tasa-arvoista asevelvollisuutta koskevan keskustelun keskeinen ongelma: keskustelun lähtökohdaksi otetaan lähes aina perinteinen kasarmimallisen asevelvollisuuden ja siviilipalveluksen yhdistelmä.

Tasa-arvoisen asevelvollisuuden sijasta olisikin mielestäni perusteltua alkaa puhua jostain muusta, esimerkiksi tasapuolisesta kokonaisturvallisuusvelvollisuudesta. Tällöin keskustelu ei ankkuroituisi niin tiukasti nykymalliin, vaan tasa-arvoisen velvollisuuden toteuttamiseen löydettäisiin helpommin myös uusia ratkaisuja. 

Hart ottaa kirjoituksessaan esille kriittisten alojen – esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan – työntekijät jotka hänen mukaansa voisivat hakea vapautusta asevelvollisuuden suorittamisesta. Hartin ajatus on oikeansuuntainen, mutta mielestäni malli voidaan esittää myös toisin: kriittisillä aloilla tai kokonaisturvallisuuden tehtävissä työskentelevät eivät hakisi vapautusta, vaan esimerkiksi näille aloille opiskelu katsottaisiin kokonaisturvallisuusvelvollisuuden suorittamiseksi.

Mielestäni olisikin perusteltua harkita mallia, jossa tasa-arvoinen kokonaisturvallisuusvelvollisuus toteutettaisiin siten, että sen voisi suorittaa monin eri tavoin. Osa suorittaisi sen nykyistä asepalvelusta tai siviilipalvelusta vastaavilla tavoilla, mutta suurin osa ikäluokasta – niin nais- kuin miesoletetuistakin – suorittaisi sen esimerkiksi keräten tietyn määrän ”pisteitä” tiettyyn ikään – esimerkiksi 30 ikävuoteen mennessä.

Pisteitä kokonaisturvallisuusvelvollisuuden suorittamiseksi voisi saada paitsi ase- ja siviilipalveluksesta, niin myös esimerkiksi opiskelusta ja tutkinnon suorittamisesta tietyillä kokonaisturvallisuuden kannalta keskeisillä aloilla, osallistumisesta erilaisille kokonaisturvallisuutta tukeville kursseille ja koulutuksiin, joihin voisi sisältyä myös Ruotsissa käytössä olevan kaltainen lyhyt, noin kolmen kuukauden sotilaallinen peruskoulutus ja työskentelystä kokonaisturvallisuutta palvelevissa tehtävissä esimerkiksi kolmannella sektorilla.

Esittämäni mallin käyttöönotto vaatisi luonnollisesti huolellista kehittämistä ja harkintaa: huomioon olisi otettava ennen kaikkea sotilaallisen maanpuolustuksen näkökulmasta riittävä joukkotuotantokapasiteetti. Uskon kuitenkin, että mallin huolellisella suunnittelulla se olisi luotavissa ja toteutettavissa siten, että ratkaistuiksi tulisivat niin nykyisen mallin tasa-arvoisuusongelma kuin sekin, ettei nykymallilla välttämättä voida tuottaa riittävästi osaamista yhä monimutkaisemmaksi käyvää turvallisuus- ja uhkaympäristöä varten.

Panu Moilanen

Jyväskylä