(Kirjoitus on julkaistu Keski-Suomen Maanpuolustajan numerossa 1/2022)
Voit kuunnella tekstin alla olevassa upotuksessa.
Venäjän aloitettua laajan hyökkäyksen Ukrainaan julkisuudessa on puhuttu siitä, että odotetut kyberiskut ja laajamittainen informaatiosodankäynti eivät juurikaan ole olleet osa Venäjän sodankäyntiä. Jotkut ovat tästä jo päätelleet, ettei näillä taistelutilan uusilla ulottuvuuksilla sittenkään ole sellaista merkitystä kuin on uskottu, vaan sodat ratkaistaan jatkossakin perinteisesti maalla, merellä ja ilmassa. Onko näin?
Ei ole. Informaatiosodankäynti on ollut tärkeä osa myös Ukrainan sotaa – informaatiotilaa on länsimaissa hallinnut Ukraina. Ehkä keskeisin syy tälle on se, että meille länsimaalaisille on selvää, kuka on hyökkääjä ja sitä kautta sodan paha osapuoli.
Ukrainan viestintä hyödyntää tilannetta taitavasti: ukrainalaiset kertovat meille johdonmukaisesti omaa kertomustaan ja vetoavat tunteisiimme. Niin kuuluu tehdäkin, ja myös Suomi toimi samoin esimerkiksi talvisodan aikana. Ero talvisotaan on kuitenkin siinä, että verkottuminen ja teknologian kehittyminen ovat tehneet viestinnästä huimasti tehokkaampaa ja tavoittavampaa.
Venäjän informaatiosodankäynti lännessä on ollut vaisua. Ei ole mitenkään mahdotonta, että itärajan takana on laskettu, ettei nykyisessä informaatiotilan taistelutilanteessa kannata tuhlata resursseja turhaan taisteluun totuutta, ylivoimaista vihollista ja yleistä mielipidettä vastaan. Venäjän sisällä informaatiosotaa on sen sijaan käyty senkin edestä.
Venäjä kertoo Venäjällä ja venäläisille Ukrainan sodasta aivan omaa tarinaansa. Ukrainan sota kuvataan sotilaalliseksi erikoisoperaatioksi, jonka tavoitteena on vapauttaa Ukraina ja puhdistaa se natseista. Tarina uppoaa otolliseen maaperään: tarinan kertominen on aloitettu jo vuosikymmen sitten, ja nyt ollaan kertomuksen huippukohdassa, jossa sankarilliset venäläisjoukot ovat saapuneet vapauttamaan veljeskansan.
Meillä länsimaissa hämmästellään usein venäläisten tietämättömyyttä ja hyväuskoisuutta. On kuitenkin hyvä muistaa, että venäläinen yhteiskunta on aivan erilainen kuin länsimaiset yhteiskunnat. Me suomalaiset pidämme perusoikeuksiamme – esimerkiksi sananvapautta – itsestäänselvyyksinä, ja samalla tavoin vapaa ja moni-ilmeinen media on oleellinen osa elämäämme. Lisäksi olemme kielitaitoisia ja käytämme laajasti mm. erilaisia verkon palveluita. Tämä ei ole tilanne Venäjällä.
Venäjä on autoritäärinen diktatuuri, ellei jopa tyrannia. Sananvapauden kaltaisia perusoikeuksia ei ole, ja vapaan median toimintaa on tukahdutettu jo pitkään. Ukrainan sodan alettua viimeisetkin vapaammat viestimet ovat joutuneet lopettamaan toimintansa tai mukautumaan valtion sanelemaan viestintälinjaan. Viranomaiset esimerkiksi sulkivat radiokanava Ekho Moskvyn ja nettitelevisiokanava Dozdin. Yhteiskuntakriittinen Novaja Gazeta -lehti taas on ”sopeuttanut toimintaansa” uusia olosuhteita vastaavaksi.
Käytännössä uudet olosuhteet tarkoittavat sitä, että Venäjällä on otettu käyttöön täysimittainen sotasensuuri. Maaliskuun alussa Venäjän duuma hyväksyi lain, jonka mukaan ”väärän tiedon” levittäminen Venäjän Ukrainassa käymästä sodasta on rikos, josta voidaan tuomita jopa 15 vuodeksi vankeuteen. Oikean ja väärän tiedon rajan määrittelee Venäjän oikeuslaitos, ja mm. sanan ”sota” käyttö kiellettiin Ukrainan sodasta puhuttaessa. Laki kieltää myös hallinnon vastaiset mielenosoitukset, jotka Venäjällä on perinteisestikin tukahdutettu väkivaltaisesti.
Pääosa venäläisistä elää eräänlaisessa informaatioumpiossa. Vieraiden kielten osaaminen ei ole läheskään yhtä yleistä kuin esimerkiksi Suomessa, ja neljälle viidestä venäläisestä keskeisin tietolähde on televisio, joka on täysin Kremlin vallanpitäjien vallassa ja kontrolloima. Esimerkiksi Venäjän ykköskanavan pääuutislähetyksen katsominen on hämmentävä kokemus – niin vääristynyt rinnakkaistodellisuus siellä on luotu.
Internetissä venäläiset ovat jo aiemminkin käyttäneet pääasiassa omaa ”venäläistä Internetiään”, joka rakentuu venäjän kielen ja kulttuurin sekä mm. Venäjän omien sosiaalisen median palveluiden – esimerkiksi Yandexin ja VKontakten – varaan. Lännessä yleisiä palveluita taas on käyttänyt vain vähemmistö, ja nyt heidänkin pääsynsä noihin palveluihin – siis esimerkiksi Facebookiin, Twitteriin ja Instagramiin – pyritään estämään teknisesti.
Kybermaailmassakin Venäjä on toteuttanut teknisiä operaatioita, vaikka ne ovat jääneet melko vähälle huomiolle. Jo pari viikkoa ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainassa alkoi esiintyä tuhoisia haittaohjelmia, joista osa levisi myös Baltian maihin. Ukraina on kuitenkin yksi Euroopan IT-suurvaltoja, joten haittaohjelmien aiheuttamat vahingot jäivät ilmeisesti melko vähäisiksi.
Venäjän tulevat kybermaailman toimenpiteet ovat arvoitus. Vladimir Putin on useaan otteeseen uhannut länsimaita ”ennen kokemattomilla vastatoimilla”. Jotkut ovat liittäneet tämän esimerkiksi taktisen ydinaseen käyttöön, mutta todennäköisempää on esimerkiksi länttä vastaan suunnattujen kyberhyökkäysten toteuttaminen.
Venäjä on jo pitkään valmistellut mahdollisuutta eristää ”Venäjän Internet” teknisesti globaalista Internetistä. Joidenkin arvioiden mukaan tällaisen eristämisen tavoitteena voisi olla myös suojata Venäjään sen omien kyberhyökkäysten vaikutuksilta – kyberuhat kun eivät juuri kunnioita valtioiden rajoja.
Maaliskuun alussa Venäjällä annettiin määräys, jolla venäläisen verkkosektorin eristämistä muusta maailmasta alettiin selvästi valmistella. Tätä kirjoitettaessa Venäjän laajamittaisia kyberhyökkäyksiä Ukrainan sotaan liittyen ei vielä ole koettu, mutta ei ole mahdotonta, että niitä olisi tulossa. Toteutuessaan niillä voi olla huomattavia vaikutuksia myös meidän suomalaisten arkeen.
