Maa, joka nousee aina jaloilleen

Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena Keski-Suomen Maanpuolustajassa 4/2020.

Suomi on maa, joka nousee aina jaloilleen. Tämä on se viesti, jolla Valtioneuvosto alkoi lähestyä meitä suomalaisia keväällä 2020. Viesti on osa Suomi toimii -kampanjaa, jolla meitä muistutetaan siitä, että Suomen satavuotinen historia on menestystarina, joka perustuu yhdessä toimimiseen ja kaikista huolehtimiseen. Kampanja on historiallinen: valtio ei ole toteuttanut tällaista henkisen kriisinkestävyyden vahvistamiseen tähtäävää viestintää sitten sotavuosien.

Kansalaisille suunnatun, monessa mielessä historiallisen viestintäkampanjan taustana on se tosiasia, että Suomi muun maailman tavoin on nyt pahimmassa kriisissään sitten sotavuosien. Kriisin on aiheuttanut monissa uhkamalleissa ennakoitu, mutta silti meidät kaikki yllättänyt globaali pandemia, joka on koetellut Suomeakin monin tavoin. 

Koronapandemia on osoittanut sen, että Suomi sietää tällaistakin kriisiä hyvin. Vaikka pandemia kriisinä onkin hyvin erilainen turvallisuuskriisi kuin ne, joihin turvallisuusajattelussamme perinteisesti on varauduttu, on suomalainen kokonaisturvallisuuden malli osoittanut tässäkin asiassa toimivuutensa. Korona on myös muistuttanut meitä suomalaisia siitä, että turvallisuudestamme, yhteiskunnan toimivuudesta ja siten maanpuolustuksesta huolehtivat todella monet arjen sankarit.

Eniten koronasankareina on julkisuudessa puhuttu terveydenhuoltohenkilöstöstä. He ovat sankarin asemansa ehdottomasti ansainneet, mutta on hyvä muistaa myös kaikki muut näkymättömät sankarit. Ne, joita emme normaalioloissa välttämättä tule lainkaan ajatelleeksi sankareina.

Osaavat IT-ammattilaiset ovat varmistaneet sen, että ennätysnopea siirtyminen etäilyyn niin työssä kuin vapaa-ajallakin on onnistunut. Taitavat opettajat ovat huolehtineet opetuksesta ja koulutuksesta myös poikkeusaikana. Kauppojen ja elintarviketeollisuuden henkilöstö on varmistanut, että ruokaa riittää, ja että tarvittaessa se toimitetaan kotiin saakka. Tutkijat ovat ennätysnopeasti selvittäneet näkymättömän vihollisen salaisuudet. Sankareiden listaa voisi jatkaa vielä pitkään.

Koronakriisi on tarjonnut myös opin ja kehittymisen paikkoja. Meitä on monesti muistutettu siitä, että jaettu vastuu on liian usein ei kenenkään vastuu. Pelkkä huoltovarmuusvarastojen kerääminen ei riitä, vaan varastoja pitää myös ylläpitää. Kaikkea tuotantoa ei kannata siirtää Kiinaan, vaan monien tuotteiden osalta on syytä huolehtia myös riittävästi omavaraisuudesta. Loppujen lopuksi vain me itse voimme varmistaa oman turvallisuutemme.

Korona on siis taas kerran osoittanut sen, että Suomen turvallisuus varmistetaan yhdessä. Paitsi, että meidän kaikkien tulee hoitaa oma tehtävämme vaikkapa sairaanhoitajina, opettajina tai varastonhoitajina, niin meidän tulee kantaa vastuumme myös yksityishenkilöinä. Tänä vuonna se on tarkoittanut mm. fyysisten kontaktien välttämistä, kasvomaskien käyttöä ja sitä paljon puhuttua käsien pesua. Meidän kaikkien ansiota on se, että olemme ainakin toistaiseksi selvinneet koronasta paremmin kuin monet muut maat. Meidän pitää kuitenkin kantaa vastuumme edelleenkin.

Koronarokotusten alkamisen myötä tulevaisuudessa näkyy jo valoa ja uuden normaalin kajo. Muistetaan korona-ajan opit kuitenkin jatkossakin. Muistetaan, että Suomen voima on yhteistyössä ja että me kaikki olemme arjen sankareita. Pidetään kiinni niistä monista hyvistä käytänteistä, joita olemme korona-aikana oppineet. Ennen kaikkea – muistetaan, että nimenomaan meidän ansiotamme on se, että Suomi on maa, joka nousee aina jaloilleen. 

Bengtskär - Pohjoismaiden korkein on kokenut paljon

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Keski-Suomen Maanpuolustaja -lehden numerossa 3/2020.)

Bengtskärin kallioluoto sijaitsee Turun saaristossa, noin 25 kilometriä Hangosta lounaaseen. Kallioluotoa ympäröivä merialue on karikkoinen, ja varsinkin talvisaikaan tai huonon näkyvyyden vallitessa alueella purjehtiminen oli aiemmin vaarallista. Purjelaivojen aikakaudella Bengtskärin alueella harjoitettiinkin merenkulkua vain valoisan aikaan, keväästä alkusyksyyn. Merenkulun vilkastuminen 1800-luvun lopulla pakotti pohtimaan, miten sen turvallisuus voitaisiin paremmin taata. Alueelle haluttiin saada majakka.

Vaarallisten vesien turva

Hankoon valmistui talvisatama vuonna 1874, ja samalla alkoi läpi talven jatkunut linjaliikenne Hangosta Tukholmaan. Laivareitti kulki Bengtskärin vesillä, jossa laivat kuitenkin usein pimeällä, sumussa tai lumisateessa eksyivät reitiltä ja ajoivat usein karille. Uudenvuodenpäivänä vuonna 1905 näin kävi vain kolmen vuoden ikäiselle höyrylaiva s/s Helsingforsille. Laiva upposi, ja kuusi sen miehistön jäsenistä hukkui.

Modernina pidetyn höyrylaivan uppoaminen vauhditti Bengtskärin alueen majakkahanketta. Alueen merenkulun turvallisuuden parantamiseksi oli esitetty erilaisia suunnitelmia talvisataman avaamisesta alkaen: alueelle oli kaavailtu majakoita ja majakkalaivoja, mutta kaikille mieluista ratkaisua ei ollut löydetty. S/s Helsingforsin upottua päätös majakan rakentamisesta Bengtskärin kallioluodolle tehtiin kuitenkin nopeasti. 

Majakan rakennustyöt aloitettiin keväällä 1906. Varsinainen majakkarakennus oli harjakorkeudessa elokuussa, minkä jälkeen aloitettiin pyöreän majakkatornin rakentaminen. Ensimmäisen kerran majakan valo sytytettiin 19.12.1906 – vain alle kaksi vuotta s/s Helsingforsin uppoamisesta. 

Majakkaa hoiti majakkamestari, kolme majakanvartijaa ja sumusireeninhoitaja. He asuivat perheineen majakkaluodolla, jossa asukkaita oli parhaimmillaan yli 30 – heistä lapsia parikymmentä. Majakassa toimi lapsille koulu, ja monet lapsista viettivätkin luodolla koko lapsuutensa – erään pojan kerrotaan olleen kuusivuotias, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa käymään mantereella.

Aitiopaikka Suomenlahdelle

Majakan valo sammutettiin syttymisensä jälkeen ensimmäisen kerran elokuussa 1914 ensimmäisen maailmansodan sytyttyä. Samassa yhteydessä majakkasaaren asukkaat, majakan valolaite ja muut arvoesineet evakuoitiin. Muutama päivä evakuoinnin jälkeen saksalaiset tulittivat majakkaa, mutta tulitus ei aiheuttanut merkittäviä vaurioita. Osa majakkasaaren asukkaista palasi Bengtskärille jo vuonna 1915, mutta majakan valo sytytettiin uudelleen vasta vuonna 1919.

Kieltolain aikana vuosina 1919-1932 Bengtskärin vesillä liikkui paljon pirtuveneitä. Viranomaiset yrittävät saada majakkalaiset ilmiantamaan salakuljettajia mm. luvaten heille osan takavarikkojen seurauksena saatavista tuloista. Ilmiantoja ei kuitenkaan juuri tehty, sillä salakuljettajien joukossa oli paljon majakan väen ystäviä ja sukulaisia.

Talvisodan sytyttyä marraskuussa 1939 majakan valo jälleen sammutettiin ja majakkaluodon asukkaat evakuoitiin. Majakasta tuli tulenjohtopaikka, josta tarkkailtiin Hankoa ja Suomenlahden suuta. Neuvostoliittolaiset yrittivät talvisodan aikana myös pommittaa majakkaa, mutta tuloksetta. 

Talvisodan päätyttyä Hankoniemi luovutettiin Neuvostoliiton sotilastukikohdaksi maaliskuussa 1940. Alueen asukkaat evakuoitiin, ja Hangon seudulle sijoitettiin noin 30 000 venäläistä, jotka alkoivat varustella Hankoniemeä vahvaksi tukikohdaksi. Sen avulla oli tarkoitus kontrolloida Suomenlahden suuta ja estää vihollisen merivoimia uhkaamasta Leningradin kaupunkia. Bengtskärin majakka säilyi kuitenkin suomalaisten hallussa, ja sitä käytettiin edelleen tähystyspaikkana, josta mm. seurattiin venäläisten toimia Hankoniemellä.

Bengtskärin taistelu 

Kaikkein dramaattisimmat vaiheensa Bengtskär koki jatkosodan aikana. Luoto kuului kesäkuussa 1941 alkaneessa jatkosodassa Hangon rintaman Hiittisten lohkoon ollen sen uloin etuvartio etelässä. Majakan valohuoneesta oli hyvä näkyvyys Hankoon ja Suomenlahdelle, mistä johtuen sieltä johdettiin sekä rannikkotykistön että laivaston tulta.

Jatkosodan alussa puna-armeija päätti tuhota Bengtskärin tähystyspaikan. Tavoitteena oli nousta maihin luodolle ja räjäyttää majakka. Hieman keskiyön jälkeen 26.7.1941 viisi venäläistä laivaa lähtikin Hangosta kohti Bengtskäriä. Yö oli sumuinen, ja 60 venäläisen raskaasti aseistetun erikoisjoukkojen sotilaan onnistuikin nousta Bengtskärille ja edetä majakkarakennukseen, jossa oli hyökkäyshetkellä 38 suomalaista sotilasta.

Neuvostojoukot onnistuivat nopeasti valtaamaan majakan pohjakerroksen, mutta yläkerroksiin nousseet suomalaiset tekivät nuoren luutnantti Fred Lutherin johdolla ankaraa vastarintaa. Radiolla pyydettiin apua, ja esikunta hälyttikin niin rannikkotykistön, laivaston kuin ilmavoimatkin. 

Rannikkotykistö aloitti tulituksen alle puolessa tunnissa avunpyynnöstä, laivasto saapui paikalle kahdessa tunnissa ja myöhemmin taisteluun liittyi myös Ilmavoimien Fokker-koneita. Sekä saarella olevia venäläisiä että heidän laivojaan tulitettiin. Yksi venäläinen laiva upotettiin. Myös venäläiset lähettivät taisteluun lentokoneita ja alkoivat tulittaa suomalaisia tykistöllään Hangosta.

Taistelun olleessa kiivaimmillaan siihen osallistui kaikkiaan noin 1500 miestä. Taistelu päättyi illalla viiden maissa, kun luodolla ei ollut enää yhtään taistelukelpoista venäläissotilasta. Majakka oli vallattu takaisin. Seuraavana päivänä Neuvostoliitto vielä pommitti Bengtskäriä lentokoneilla ja Hangon tykistöllä. Luoto ja majakka pysyivät kuitenkin suomalaisten hallussa, ja taistelu päättyi Suomen voittoon. Bengtskärin taistelussa kaatui yhteensä 32 suomalaista ja arviolta 100 venäläistä.

Syksyllä 1941 puna-armeija vetäytyi Hangosta, ja rintamalinja Hangon ja Bengtskärin väliltä katosi. Majakka saikin loppusodan aikana olla rauhassa sotatoimilta. Vaikkei majakan valo toisen maailmansodan aikana palanutkaan, Bengtskär oli tärkeä maamerkki Virosta sodan aikana ja välittömästi sen jälkeen paenneille, Ruotsiin pyrkineille kymmenille tuhansille venepakolaisille.

Rappiosta uuteen kukoistukseen

Sodan jälkeen pahasti vaurioitunut majakka korjattiin. Taistelussa vaurioitunut valolaite korvattiin uudella, sumusireeni sähköistettiin ja saarelle asennettiin generaattoreita. Majakkaan rakennettiin myös vesijohto ja viemäri, lämmitys muutettiin toimimaan öljyllä ja luodolle vedettiin puhelinlinja. 1950-luvulle kestäneissä korjaustöissä luoto myös linnoitettiin.

Majakka automatisoitiin syksyllä 1968, ja samassa yhteydessä majakanvartijoiden virat lakkautettiin. Luonnonvoimien ja ilkivallan armoille jäänyt, kylmä ja autio majakka alkoi rappeutua nopeasti. Rappion kausi jatkui aina vuoteen 1992, jolloin Turun yliopisto vuokrasi majakan merenkulkulaitokselta. Turun yliopisto kunnostutti majakan, joka avattiin yleisölle museo- ja vierailumajakkana vuonna 1995. Vuonna 1999 valtio päätti myydä majakan, ja se siirtyi Turun yliopistosäätiön omistukseen. 

Nykyisin Bengtskär on yksi Saaristomeren suosituimmista matkailukohteista, jossa vierailee vuosittain noin 15 000 kävijää. Normaalisti majakassa voi myös yöpyä, mutta koronakesänä 2020 majakassa ei ollut majoitustoimintaa. Bengtskärille pääsee laivalla sekä Hangosta, Kasnäsistä että Rosalasta. Bengtskärin retkelle kannattaa varata aikaa koko päivä.