Teknologian yleissivistys 2.0

Sunnuntaisuomalainen kokosi maaliskuussa 2016 jutun siitä, mitä kuuluisi moderniin yleissivistykseen - Yleissivistys 2.0:aan yhteiskunnan eri osa-alueilla. Minulta kysyttiin, mitä kuuluisi yleissivistykseen teknologian osalta. Tässä siis käsitykseni Teknologian yleissivistys 2.0:sta.

1. Tieto- ja viestintäteknologian käyttötaito ja -uskallus

Yhä suurempi osa modernin yhteiskunnan toiminnoista perustuu tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen. Viestintä, asiointi ja vaikuttaminen edellyttävät, että ihmiset osaavat käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ja sen sovelluksia. Vaikka teknologian ja sovellusten käytettävyydessäkin on vielä paljon parannettavaa, on tärkeää, että ihmiset suhtautuvat teknologian käyttöön oikealla tavalla. Käyttöä ei kannata pelätä, vaan teknologia tulee nähdä apulaisena, jota kannattaa pyrkiä hyödyntämään, vaikkei olisikaan aivan täysin varma, kuinka jokin asia toimii.

2. Monilukutaito

Tieto- ja viestintäteknologian yleistyminen on lisännyt meihin kohdistuvan viestinnän määrää räjähdysmäisesti: jos vielä 1990-luvun alussa esimerkiksi suomalaisen media- ja viestintämaiseman pystyikin esittämään selkeänä kaaviona, jossa viestintä jaettiin yksilö- ja kohdeviestintään sekä radioksi, televisioksi ja lehdistöksi jakautuvaan joukkoviestintään, niin nykyisin vastaavan kaavion piirtäminen ei ole enää mahdollista. Perinteiset viestinnän haarat ovat saaneet seurakseen sosiaalisen median, kansalaisjournalismin, vastamedian jne. Tällaisessa viestintäympäristössä on erittäin tärkeää, että ihmiset osaavat arvioida viestintää aiempaa monipuolisemmin: sen lisäksi, että pitää arvioida, kuka sanoo ja miksi, pitää pohtia myös sitä, kuinka viestintää voidaan nykyisin manipuloida niin teknisesti kuin muutenkin.

3. Ymmärrys Internetistä ja sen toiminnasta

Internet on erottamaton osa nykyistä tieto- ja viestintäteknologian käyttöä. Tallennamme asiakirjamme pilveen, jaamme valokuvia verkkoalbumeissa ja viestimme verkon kautta hyvinkin henkilökohtaisista ja yksityisistä asioista. Monet eivät varmasti edes hahmota, milloin tietoa varastoidaan verkossa ja sen palvelimilla ja milloin taas paikallisesti esimerkiksi omassa tietokoneessa tai puhelimessa. Tämän ymmärtäminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää: pilveä kun ei ole olemassa, vaan kaikki verkossa oleva tieto on aina jonkun hallitsemilla palvelimilla, emmekä koskaan voi olla täysin varmoja, kuka pääsee tuohon tietoon käsiksi – itse palvelimella tai silloin, kun tieto matkaa sinne tai sieltä pois verkon kautta.

4. Englannin kielen taito

Vaikka useimpien kuluttajakäyttöön tarkoitettujen teknologiat ja ohjelmistot on ainakin jollain tasolla lokalisoitu suomeksi tai ruotsiksi, on suurin osa maailman teknologiasta sellaista, ettei sen käyttö onnistu ilman englannin kielen taitoa. Tällaiseen teknologiaan törmää yhä useammin esimerkiksi työpaikoilla ammatista riippumatta. Tästä johtuen ainakin kohtuullista englannin kielen taitoa voidaan myös teknologian näkökulmasta pitää yleissivistykseen kuuluvana – lisäksihän englanti on jo käytännön linqua franca, joten sen osaaminen on muutenkin hyödyllistä.

5. Kyky perustarpeiden tyydyttämiseen myös ilman teknologiaa


Nyky-yhteiskunta on äärimmäisen riippuvainen modernista teknologiasta ja moderni teknologia on riippuvainen sähköstä. Vaikka asiasta ei Suomessa juuri puhutakaan, eivät sähkönjakelun ja sitä kautta teknologian ja tietoliikenteen toimintahäiriöt ole lainkaan mahdottomia. Siksi meidän teknologian ympäröimien nykyihmistenkin olisi hyvä joskus pysähtyä miettimään, kuinka tulisimme toimeen, jos tietoyhteiskunnan ja muun teknologian toiminta lamaantuisi esimerkiksi sähkökatkon tai vaikkapa kyberiskun seurauksena: mistä esimerkiksi saisimme ruokaa ja miten valmistaisimme sitä, miten pysyisimme lämpiminä ja miten liikkuisimme.

-->

Suomen idea?

Tämä kirjoitus on kirjoitettu alun perin erästä kurssia varten. Pelastaakseni sen pöytälaatikon kadotukselta julkaisen sen nyt tässä blogissani.

Me suomalaiset pidämme Suomea itsestäänselvyytenä. Monille onkin varmaan yllätys, että käsitteellisesti Suomi ja suomalaisuus ovat saaneet muotonsa vasta viimeisten parin sadan vuoden aikana – itsenäistä Suomeakaan ei olisi syntynyt ilman fennomaaneja, jotka 1800-luvulla jatkoivat edellisvuosisadan fennofiilien työtä ja alkoivat luoda valtiota nimeltä Suomi ja sen kansaa, suomalaisia. Mistä Suomessa ja suomalaisuudessa oikeastaan on kysymys?

Suomen ja suomalaisuuden tarinalla – tai Suomen idealla – on hyvin perinteinen perusta. Suomalaisuuden on kuvattu olevan koskematonta luontoa, pohjoisuutta, muille käsittämätöntä kieltä ja ankaraa taistelua omasta asemasta ja olemassaolosta. Suomea ja sen tarinaa on siis pitkään rakennettu hyvin perustavaa laatua olevista ja pysyvistä lähtökohdista. Modernin Suomen rakennusaineet ovat kuitenkin abstraktimpia – moderni Suomi rakentuu arvoista, arvostuksista ja asenteista.

Omasta mielestäni modernin Suomen idea rakentuu neljän peruskiven varaan. Nämä peruskivet ovat vapaus, liberaali demokratia, osaaminen ja yhteisyys. Nämä peruskivet ovat monessa suhteessa ohjanneet Suomen kehitystä ja suomalaisten elämää jo aiemminkin, mutta Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi niitä on syytä kirkastaa ja terävöittää.

Suomen ideassa tärkeintä on vapaus. Vapautta voidaan tarkastella monella eri tasolla: olemme itsenäisenä kansakuntana vapaita, mutta tätäkin tärkeämpää on se, että meistä jokainen on yksilönä vapaa. Vapaa tekemään elämäänsä liittyviä valintoja, vapaa ajattelemaan ja vapaa ilmaisemaan itseään. Vapauteen liittyy kuitenkin aina myös vastuu, ja vapauden säilyttäminen edellyttää vastuunkantoa. Meidän tulee siis kantaa vastuu vapaudestamme: tekemistämme valinnoista, puheistamme ja teoistamme. Yksilötason vapauden ja vastuun tasapaino takaa myös yhteisön ja yhteiskunnan vapauden ja vastuun tasapainon – ja sitä kautta vapauden säilymisen. Nykyisenä yksilöllistymisen aikakautena vapauden ja vastuun välisen tasapainon korostaminen onkin erityisen tärkeää.

Vapauden toteutumisen yhteiskunnassa takaa mielestäni parhaiten liberaali demokratia yhteiskuntajärjestyksenä. Liberaalissa demokratiassa kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon yhteisistä asioista ja elää elämäänsä valitsemallaan tavalla. Keskeistä on se, että niin kauan kuin yksilön valinnat eivät aiheuta vahinkoa toisille ihmisille, eläimille tai ympäristölle, niihin ei tule yhteiskunnan taholta lähtökohtaisesti puuttua, mutta kylläkin pyrkiä takaamaan yhden- ja tasavertaisuus yksilön valinnoista riippumatta. Esimerkki tästä on sukupuolineutraali avioliittolaki, jonka voimaantulon myötä Suomi jälleen vankensi asemaansa maailman edistyksellisten liberaalien demokratioiden joukossa. Se on ainoa oikea tie myös tulevaisuudessa: Suomen pitää rohkeasti näyttää muiden Pohjoismaiden kanssa tietä ja kertoa siitä myös muille.

Yhteiskunnan ylläpito, säilyminen ja kehittäminen edellyttävät riittäviä resursseja. Suomessa keskeisin resurssi tähän on osaaminen. Suomen idean keskeisen osan tuleekin olla osaamisen jatkuva kehittäminen. Suomea ja suomalaisuutta ei olisi olemassa ilman suomenkielistä koulutusta ja yhtä maailman parhaista koulutusjärjestelmistä. Suomen ja suomalaisten osaamisen varmistaminen edellyttääkin myös jatkossa merkittäviä panostuksia opetukseen niin muodollisessa koulutuksessa kuin esimerkiksi kolmannella sektorillakin ja myös uusissa, moderneissa oppimisen ja kehittymisen yhteisöissä.

Suomen itsenäisyyden alkuvuosien köyhällä yhteiskunnalla ja sodista toipuvalla raajarikko-Suomellakin oli halua ja varaa tehdä merkittäviä panostuksia koulutukseen. Mielestäni onkin käsittämätöntä, että kun Suomi nyt on vauraampi kuin koskaan, perustellaan koulutukseen kohdistuvia jättileikkauksia taloudellisilla syillä. Kyse on todellisuudessa ennen kaikkea siitä, mitä pidetään tärkeänä – katsotaanko osaamisen ja koulutuksen kuuluvan Suomen ideaan ja olevan osa maamme menestystä.

Loppujen lopuksi Suomen idea tiivistyy mielestäni ajatukseen yhteisyydestä. Meillä suomalaisilla on yhteinen historia, yhteinen isänmaa ja yhteinen tulevaisuus. Olisi tärkeää, että meillä olisi näiden lisäksi myös yhteiset perusarvot, yhteinen vastuu ja yhteinen näkemys siitä, mitä Suomi on ja mihin se on menossa. Yhteisyys tarkoittaa myös sitä, että Suomesta ja suomalaisista huolehditaan yhdessä: vakautemme ja kehityksemme taustalla on se tosiasia, että ajatus yhteisyydestä on ohjannut suomalaista toimintaa ja taannut sellaisen perusturvallisuuden, joka on mahdollistanut kaikille oman vapauden, mutta toisaalta myös vastuunkannon.

Maailma ja Suomi ovat muuttuneet ratkaisevasti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Elämme nyt epävarmemmassa ja monimutkaisemmassa maailmassa kuin koskaan ennen. Ei olekaan ihme, että moni tuntee itsensä pieneksi ja jopa pelkää. Tällaisessa tilanteessa vertaisten tuella ja yhteisyydellä on tärkeä tehtävä: luoda yhteisöllisyyttä ja turvaa. Ne takaavat Suomen menestyksen myös tulevaisuudessa. Se on Suomen idea.

Harhalaukauksia olemattomilla rintamilla

Kirjoitus on julkaistu Keski-Suomen Maanpuolustaja -lehden numerossa 1/2017.

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg jakoi tammikuun puolivälissä liiton Facebook-sivulla uutisen, jossa kerrottiin reservistä eronneiden määrän kasvaneen merkittävästi. Samalla hän nimitti reservistä eronneita rintamakarkureiksi. Myöhemmin Nybergille ilmeisesti selvisi, ettei Suomi ole suoranaisesti sodassa kenenkään kanssa, eikä täällä siis ole rintamiakaan. Nyberg alkoikin puhua reservikarkureista ja täsmensi, että kyseessä on vain hänen oma kantansa, mutta että valtaosa Reserviläisliiton jäsenistä on ”varmasti asiasta pitkälti samaa mieltä”.

Mahdollisesti Nybergin avautumisesta inspiroituneena puolustusministeri Jussi Niinistökin tarttui aiheeseen puhuessaan valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla. Hänen mukaansa ”reservikarkurit nakertavat järjestelmämme uskottavuutta” eivätkä siksi ”ansaitse arvostustamme”. Puolustusministeri siis käytti merkittävän osan ajasta yhdessä maamme arvokkaimmista tilaisuuksista puhumalla ongelmasta, joka ei ole ongelma. Sekä Nyberg että Niinistö ammuskelivat olematonta maalia olemattomilla rintamilla.

Varusmiespalvelus ja siviilipalvelus ovat samanarvoisia mahdollisuuksia asevelvollisuuden suorittamiseen. Siviilipalvelukseen voi hakeutua, jos oma vakaumus estää suorittamasta varusmiespalvelusta. Siviilipalvelus perustuu omantunnon ja mielipiteen vapauteen, jota maassamme turvaa perustuslaki, ja jonka turvaamiseen Suomi on sitoutunut myös ihmisoikeussopimuksilla. Vakaumus ja mielipiteet voivat ajan kuluessa myös muuttua – suuntaan jos toiseenkin. Onkin erikoista, että puolustusministeri päätyy julkisesti arvostelemaan perusoikeuksiaan käyttäviä kansalaisia. Myös maan suurimman maanpuolustusjärjestön toiminnanjohtajan olisi kannattanut miettiä hetki ennen enterin painamista.

Keskustelu jatkui kuun lopussa Helsingin Sanomissa, kun Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg muistutti ilmiön mittasuhteista: ”Suomessa on noin 900 000 puolustusvoimien koulutuksen saanutta, ja sodanajan vahvuutemme on noin 230 000, joten siitä voi aika helposti päätellä, että tällä asialla ei ole volyymiltään meille mitään merkitystä.”

Niin. Vuonna 2016 reservistä erosi 0,07 %. Siis seitsemän prosentin sadasosaa. Samana vuonna muutti ulkomaille yli kaksikymmenkertainen määrä reservi-ikäisiä suomalaismiehiä. Nakertaako myös tämä hallitsematon maastamuutto järjestelmämme uskottavuutta? Olisiko syytä panna rajat pian kiinni?

Lakien ja lukujen lisäksi unohtui myös ehkä tärkein maanpuolustukseen liittyvä seikka. Maanpuolustus ei ole pelkkää sotilaallista maanpuolustusta. Suomessa on jo vuosikymmeniä ollut käytössä kokonaismaanpuolustuksen toimintamalli. Kriisitilanteessa myös siviilipalveluksen suorittaneet ja nyt rintamakarkureiksi leimatut reservistä eronneet ovat velvollisia osallistumaan maanpuolustuksellisiin tehtäviin esimerkiksi terveydenhuollossa tai väestönsuojelussa. Nykymaailmassa tällaista siviilikriisinhallintaa vaativat tapahtumat ovat sotilaallista kriisiä selvästi todennäköisempiä. Me suomalaisetkin saimme tästä muistutuksen, kun turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti vuonna 2015.

Rintamakarkurit-debatista on syytä ottaa opikseen. Ensinnäkin kannattaa pitää mielessään yksi somen kultaisista säännöistä: mieti, ennen kuin julkaiset. Se säästää monelta harmilta. Vieläkin oleellisempaa on muistaa, että asioilla on monta puolta. Maailma ei ole mustavalkoinen. Sotilaallisen maanpuolustuksen tärkeyttä tai maailman parhaaksi kynnysasejärjestelmäksi kutsutun yleisen asevelvollisuutemme merkitystä ei ole syytä kyseenalaistaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö muut tavat kantaa vastuuta maamme turvallisuudesta ja yhteiskuntamme toimivuudesta olisi yhtä tärkeitä. Me suomalaiset olemme yhdessä päättäneet, että siviilipalvelus on yksi näistä tavoista. Ja hyvä niin.

PANU MOILANEN
Keski-Suomen reservipiirien tiedostustoimikunnan puheenjohtaja