Uhat muuttuvat – muuttuuko maanpuolustus?

Vaikka olemme saaneet elää rauhassa jo 75 vuotta, vaikuttavat Suomen 1939-1945 käymät sodat edelleen vahvasti suomalaiseen ajatteluun: monille suomalaisille sota on edelleen esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa kuvattuja korpitaisteluita. Moderni sota on kuitenkin aivan erilaista kuin sota 80 vuotta sitten. Meihin ja maahamme kohdistuvat uhat ovat erityisesti teknologian kehittymisen myötä muuttuneet ratkaisevasti. Miten uhkien muuttuminen vaikuttaa maanpuolustukseen?

(Kuva: Puolustusvoimat)

Vuosina 1939-1945 käydyt sodat – talvisota, jatkosota ja Lapin sota – ovat keskeinen osa suurta suomalaista kertomusta. Sotien itsenäisyystaistelusta, talvisodan hengestä ja alikersantti Rokan kaltaisesta myyttisestä suomalaisesta sotilaasta on tullut kollektiivisen minuutemme ja suomalaisuuden tärkeitä osia.

Perinteistä näkemystä sodasta myös toisinnetaan edelleen jatkuvasti. Sota käsitteenä onkin suomalaisessa keskustelussa äärimmäisen voimakkaasti latautunut: se kytkeytyy historiaan ja sen kokemuksiin, joilla ei kuitenkaan voida selittää nykyisyyttä eikä varsinkaan tulevaisuutta. Todellisuuden ja kuvitellun välillä vallitsee ristiriita.

Harmaa epävakaus syvän rauhan sijaan

Sota ja rauha nähdään Suomessa yleensä dikotomiana: maassa on joko sota tai rauha, ja viime vuosikymmenet meillä onkin puhuttu syvän rauhan ajasta. Nykyisessä keskinäisriippuvassa maailmassa tilanne ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Erilaisten uhkien – niin sotilaallisten kuin muidenkin – kirjo on laajentunut ja monipuolistunut.

Taloudelliset, poliittiset, teknologiset ja sotilaalliset tekijät kietoutuvat toisiinsa niin, että tilanteen ennustaminen ja jopa kuvaaminen on erittäin vaikeaa, kun lähes kaikkea määrittävät jatkuva muutos, ennakoimattomuus ja epävarmuus. Sodan ja rauhan sekä toimintamuotojen ja -tasojen väliset rajat hämärtyvät. Syvän rauhan sijaan voidaankin puhua harmaasta epävakauden ajasta.

Harmaalle epävakauden ajalle on tyypillistä, että myös taistelukenttä on muuttanut muotoaan – jopa niin paljon, että taistelukentän sijaan on perustellumpaa puhua taistelutilasta. Sillä tarkoitetaan käsitteellistä tilaa, jossa suoritettavat operaatiot ja muut tapahtumat vaikuttavat esimerkiksi jonkin konfliktin etenemiseen. Taistelutilalla taas on ulottuvuuksia, jotka ovat muotoutuneet ennen kaikkea teknologian kehittymisen seurauksena.

Taistelutila muutoksessa

Taistelutilan perinteisimpiä ulottuvuuksia ovat maa-, meri- ja ilmaulottuvuus, joissa taistelu ja vaikuttaminen perustuvat fyysisen tuhovoiman käyttöön. Niistä nuorin on ilmaulottuvuus, jonka senkin ikä lasketaan jo sadoissa vuosissa – maa- ja meriulottuvuudessa on taisteltu tuhansia vuosia. Nämä perinteiset taistelutilan ulottuvuudet ovat pohjana myös Suomen Puolustusvoimien nykyiselle puolustushaarajaolle.

Uudempia taistelutilan ulottuvuuksia ovat sähkömagneettisen spektrin ja avaruuden ulottuvuus sekä kyber- ja informaatioulottuvuus, jotka muodostuivat 1900-luvulla. Viime aikoina on puhuttu paljon sinällään jo melko vanhasta kognition ulottuvuudesta, jonka merkitys on kuitenkin lisääntynyt ratkaisevasti erityisesti tietoverkkojen kehittymisen ja yleistymisen myötä.

Taistelutilan ulottuvuuksien kehittyminen on muuttanut sotilaallisen vaikuttamisen tapoja ja tavoitteita. Yhä useammin perinteisen fyysisen vaikuttamisen rinnalla korostuu pehmeämpi voimankäyttö. Tällainen vaikuttaminen on usein synkronoitua ja koordinoitua suuntautuen demokraattisia valtioita ja instituutioita kohtaan. Tällöin puhutaan yleisesti hybridivaikuttamisesta.

Hybridivaikuttaminen on kiiloja

Hybridi- eli yhdistelmävaikuttamisen tavoitteena on vaikuttaa ennen kaikkea päätöksentekoon paikallisella, alueellisella, valtiollisella tai institutionaalisella tasolla. Vaikuttaja ajaa omaa etuaan, joka on yleensä vaikuttamisen kohteen edun vastainen.

Hybridivaikuttamisessa yhdistellään vaikuttamisen eri tapoja, esimerkiksi diplomatiaa, taloudellista vaikuttamista, sotilaallisia toimenpiteitä sekä kyber- ja informaatiovaikuttamista. Sille on tyypillistä myös toimiminen havaittavuuden ja syyksiluettavuuden kynnysten alapuolella, sodan ja rauhan välisellä harmaalla alueella.

Hybridivaikuttaminen voidaan nähdä ikään kuin kiiloina, joita lyödään kohteena olevan yhteiskunnan sisälle. Tässä kiilaamisessa länsimaisten demokratioiden perushyveitä – siis esimerkiksi avoimuutta, sananvapautta ja muita perusoikeuksia sekä rajoitettua viranomaiskontrollia – hyödynnetään ns. systeemisinä heikkouksina. Riittävästi kiilattu yhteiskunta on sitten tarvittaessa helppo murtaa hyvinkin vähäisellä lisävoimankäytöllä.

Hybridivaikuttaminen on monessa suhteessa salakavalaa. Se kohdistuu laajasti yhteiskunnan eri osiin tavoilla, joita ei välttämättä vielä riittävässä määrin osata ottaa huomioon. Siksi hybridivaikuttaminen saattaakin jäädä havaitsematta perinteisissä uhka-arvioissa ja -analyyseissä. Pahimmassa tapauksessa hybridioperaatiot havaitaankin hyvin myöhään vaiheessa, jossa huomattavaa vahinkoa esimerkiksi puolustuskyvylle on jo aiheutunut.

Suomea puolustetaan arjessa

Miten uhkien muuttuminen muuttaa maanpuolustusta? Kuinka Suomi pystyy jatkossakin huolehtimaan kansalaistensa turvallisuudesta ja vapaudesta?

Uusien uhkien sietämisessä ja torjunnassa keskeistä on resilienssi eli kriisinsietokyky. Se rakennetaan arjessa jo ennen kriisiä. Erityisesti tämä näkyy kyberturvallisuudesta huolehtimisessa ja informaatiovaikuttamisen torjumisessa.

Suomi on muiden länsimaiden tapaan pitkälle teknistynyt verkostoyhteiskunta, jossa niin organisaatiot kuin kansalaisetkin ovat täysin riippuvaisia informaatioteknologiasta ja toimivista tietoliikenneyhteyksistä. Suurin osa tästä suomalaisesta kriittisestä kyberinfrastruktuurista on muiden kuin julkisen hallinnon organisaatioiden hallussa.

Kybermaailman turvallisuudesta huolehditaan ja sitä kehitetään koko ajan – osana yritysten ja organisaatioiden normaalia toimintaa. Myös kansalaisten kyberosaamisen kehittäminen ja omien laitteiden tietoturvasta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää Suomen kyberkokonaisturvallisuuden varmistamiseksi.

Informaatiovaikuttaminen on toimintaa, jossa informaatiota tuottamalla ja muokkaamalla tai sen saatavuutta rajoittamalla muutetaan kohteen käsityksiä tai toimintaa informaatio- ja mielipideympäristön kautta. Kyse on siis taistelusta kognition ulottuvuudessa, jossa taistelu on nykyisin kiivaampaa kuin koskaan aiemmin: teknologian kehittymisen seurauksena esimerkiksi meihin suomalaisiin vaikutetaan nyt laajemmin ja tarkemmin kuin koskaan aiemmin. Osa tästä vaikuttamisesta on vihamielistä.

Informaatiovaikuttamisen torjunta perustuu kansalaisten riittävästä osaamis- ja koulutustasosta sekä erityisesti media- ja monilukutaidosta huolehtimiseen. Tässä erityisesti suomalaisella laadukkaalla koulutusjärjestelmällä on tärkeä rooli. Myös moniääninen ja laadukas mediakenttä suojelee osaltaan meitä suomalaisia vihamieliseltä informaatiovaikuttamiselta.

Sota saattaa kaivata yhtäkin miestä

Uhkien muuttuminen tulee ottaa huomioon myös sotilaallisiin ja muihin kriiseihin varautumisessa. Uhat moninaistuvat, niiden asymmetria lisääntyy ja niiden torjuntaan tarvittavat kyvykkyydet muuttuvat uhkien muuttumisen mukana.

Varsinkin kyberuhkien torjunta vaatii usein hyvinkin erikoistunutta ja jopa harvinaista osaamista, ns. niché-kyvykkyyksiä. Tilanne on hyvin erilainen kuin perinteisessä sodankäynnissä. Tämä haastaakin vanhan totuuden siitä, ettei sota kaipaa yhtä miestä: sodan ja taistelukentän monimutkaistuminen ovat johtaneet siihen, että hyvin harvojen, ääritapauksessa jopa yksittäisen yksilön osaamisella voi olla ratkaiseva merkitys. Vastaavasti uhan voi muodostaa hyvinkin pieni ja huomaamaton toimija, joka saattaa rampauttaa suurenkin armeijan – uhat voivat siis olla asymmetrisia.

Uhkien ja niiden torjumiseen liittyvien kyvykkyyksien muutos laajentaa myös sotilaan ja taistelijan käsitettä. Isänmaallisuus ja taistelutahto ovat jatkossakin suomalaisen sotilaan keskeisiä ominaisuuksia, mutta uusien uhkien kautta määrittyy myös aiempaan verrattuna uudenlainen sotilas.

Ylivertaisen fyysisen suorituskyvyn ja ampumataidon rinnalla tai sijaan uusien uhkien torjunnassa korostuvat ennen kaikkea kognitiiviset valmiudet, huippuluokan toimialaosaaminen ja kyky toimia äärimmäisen henkisen stressin ja paineen alla. Kuva huppariin pukeutuneesta, näppäimistöä hakkaavasta ja energiajuomia lipittävästä kybersotilaasta voi olla kärjistys, muttei välttämättä kuitenkaan loppujen lopuksi kovinkaan kaukana todellisuudesta.

Reservi ja asevelvollisuus muutoksessa

Perinteisen sotilaallisen toiminnan ulkopuolisen toimialaosaamisen korostuminen lisää myös reservin merkitystä. Suurin osa uusien uhkien torjuntaan tarvittavasta osaamisesta tuotetaan ja sijaitsee Puolustusvoimien ulkopuolella. Keskeisiä toimijoita tässä ovat korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja yritykset.

Siviiliosaamisen merkityksen lisääntyminen haastaa myös asevelvollisuuden ja siihen liittyvän koulutusjärjestelmän. Varusmiespalvelus sijoittuu nykyisin tyypillisesti varhaisaikuisuuteen, monilla yleissivistävän koulutuksen ja korkeakoulututkinnon suorittamisen väliin. Tämän seurauksena Puolustusvoimilla ei ole tarkkaa käsitystä reservinsä todellisesta osaamisesta: varusmiesaikana saatu koulutus ja myöhemmin hankittu osaaminen eivät yleensä liity mitenkään toisiinsa.

Keskeistä on se, miten saadaan selville, millaista osaamista reservissä on ja kenellä sitä on. Sen jälkeen tulee varmistaa, että tämä osaaminen saadaan hyödynnettyä kokonaisturvallisuuden tuottamisessa. Tarvitaan nykyistä kiinteämpi yhteys reserviin. Tässä voidaan hyödyntää esimerkiksi uutta teknologiaa.

Kuten aiemmin totesin, uudet uhat muuttavat sotiluutta. Onkin perusteltua pohtia, pitäisikö myös suomalaisen asevelvollisuuden muuttua. Olisiko mahdollista, että jatkossa esimerkiksi kouluttautuminen uusien uhkien torjunnan kannalta merkitykselliselle alalle voisi olla osa maanpuolustusvelvollisuuden suorittamista? Olisiko tämä yksi tapa etsiä ratkaisua myös nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän sukupuolittuneisuuteen ja tapa hyödyntää naisten osaamista nykyistä laajemmin myös maanpuolustuksessa?

Pelkkä tahto ei riitä

(Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena Keski-Suomen Maanpuolustajan numerossa 2/2019.)

Suomalaisilta on vuodesta 1963 alkaen kysytty tärkeää asiaa: ”Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?”

Kysymys on osa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuosittaista selvitystä, jonka yhtenä osana mitataan myös maanpuolustustahtoa. Nimenomaan maanpuolustustahto ja siinä tapahtuneet muutokset ovat se selvityksen osa, joka yleensä ylittää uutiskynnyksen. Vuonna 2018 suomalaisten maanpuolustustahdon kerrottiin ”romahtaneen” alimmilleen 30 vuoteen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kaksi kolmesta suomalaisesta vastasi edellä olevaan kysymykseen myöntävästi.

Tahto on tärkeä asia. Se ei kuitenkaan yksin riitä tavoitteiden saavuttamiseen. Julkisessa ja poliittisessa keskustelussa maanpuolustustahto liittyy yleensä ennen kaikkea Puolustusvoimissa suoritettavaan asepalvelukseen. Laajemmassa keskustelussa sen sijaan on jo pitkään korostettu turvallisuutta moniulotteisena kokonaisuutena, jossa perinteinen aseellinen maanpuolustus on vain yksi osa kokonaisturvallisuusajattelua.

Maanpuolustustahdon rinnalle onkin esitetty uutta käsitettä, maanpuolustussuhdetta. Se on maanpuolustustahtoa laajempi kokonaisuus, joka maanpuolustustahdon lisäksi koostuu maanpuolustusasenteesta, maanpuolustusosallisuudesta, maanpuolustusluottamuksesta ja maanpuolustusosaamisesta.

Maanpuolustusosaaminen kuvaa yksilön maanpuolustuksellisia tietoja ja taitoja. Tarvittavien taitojen paletti on yhteiskunnan muutoksen ja teknologian kehityksen seurauksena muuttunut merkittävästi: asemansa vankkana säilyttäneen ampumataidon ohella myös mm. medialukutaito, kyberturvallisuusosaaminen ja varautumistaidot ovat nykyisin oleellinen osa maanpuolustusosaamista.

Maanpuolustusosaamisen taitopaletti on muuttunut merkittävästi. Suomea esimerkiksi puolustetaan yhä enemmän näppäimistöllä ja hiirellä.

Maanpuolustusosallisuus taas kuvaa sitä, miten kukin meistä henkilökohtaisesti osallistuu maanpuolustukseen. Osallisuutta on niin oman osaamisen ylläpito esimerkiksi MPK:n kursseilla tai ampuradoilla kuin vaikkapa oman lähiyhteisön hyvinvoinnista ja toimivuudesta huolehtiminenkin. Kriisinkestävyys rakennetaan arjessa ennen kriisiä.

Maanpuolustusasenteessa on kyse yksilön suhtautumisesta maanpuolustukseen yleisesti ja Puolustusvoimiin erityisesti: kuinka tärkeänä maanpuolustus nähdään. Maanpuolustusluottamus taas kuvaa luottamusta puolustuspolitiikan hoitoon ja puolustusjärjestelmään - siis sitä, uskommeko kriisitilanteessa pystyvämme yhdessä puolustautumaan ja pitämään yhteiskuntamme rattaat pyörimässä.

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimuksissa on havaittu kiinnostava asia. Maanpuolustustahto ei näyttäisi olevan sidoksissa vain aseelliseen maanpuolustukseen, asepalveluksen suorittamiseen tai asevelvollisuuteen. Esimerkiksi pari vuotta sitten julkisessa keskustelussa reservinkarkureiksi leimatut reservistä eronneet kertoivat maanpuolustustahtonsa kasvaneen, koska ”nyt he kokevat pystyvänsä osallistumaan maanpuolustukseen itselleen luontevalla ja omiin arvoihin sopivalla tavalla”.

Nykyisessä ennen kokemattoman monimutkaisessa turvallisuustilanteessa maanpuolustus pitääkin ymmärtää laajasti: sen näkeminen vain aseellisena maanpuolustuksena ei riitä, vaikka aseellinen maanpuolustus monessa mielessä onkin maanpuolustuksen selkäranka. Meidän kaikkien kannattaa miettiä, mitä kaikkea voimme tehdä niin oman kuin lähiyhteisömme maanpuolustussuhteen ja samalla Suomen maanpuolustuksen vahvistamiseksi. Maata ei puolusteta pelkällä tahdolla. Tarvitaan myös tekoja.