Hyvät uudet maisterit, tohtorit ja muu juhlaväki!
Monet meistä ovat viime vuoden aikana iloinneet valmistumisesta. Olemme ehkä pitäneet valmistujaisia, saaneet valmistumislahjoja ja paistatelleet sukulaisten ja ystävien ihailun loisteessa. Tässä kaikessa on kyse suuresta erehdyksestä. Meistä kukaan ei nimittäin ole oikeasti valmistunut.
Opin tämän totuuden kymmenisen vuotta sitten, kun olin jättämässä graduani tarkastukseen liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Minulla oli tuolloin jotain kysyttävää silloiselta tiedekunnan opintoasianpäällikkö Juha Rantakarilta, ja aloitin kysymykseni sanoilla ”Sitten, kun minä valmistun…”
Tämän pidemmälle en päässytkään, koska Juha keskeytti minut napakalla toteamuksella ”Sinä et valmistu koskaan!”. Tällainen pessimismi tuntui tietenkin aika masentavalta, mutta onneksi Juha pian jatkoi, että vaikka en koskaan valmistukaan, niin tutkinnon voin kyllä saada. Se on kuitenkin eri asia, kuin valmistuminen. Ihminen ei nimittäin koskaan ole valmis.
Vaikka emme siis olekaan valmistuneet, meillä illan juhlittavilla on kuin onkin aihetta juhlaan: olemme suorittaneet akateemisen tutkinnon. Se on merkittävä saavutus ja monessa mielessä virstanpylväs elämässä. Onnea meille kaikille! Tällaisissa elämänvaiheissa on aina syytä pysähtyä pohtimaan menneitä ja luoda katse myös tulevaan. Vähän niin kuin seniorisarjan juhlijana ajattelin nyt tehdä juuri niin.
Akateeminen tutkinto on tuottanut meille kaikille valmiuksia, joiden avulla voimme pyrkiä kohti entistä valmiimpaa itseämme. Meillä kaikilla on oman alamme hyvä tuntemus, valmiudet tieteellisen tiedon ja tieteellisten menetelmien soveltamiseen sekä toimimiseen työelämässä oman alamme asiantuntijoina ja kehittäjinä. Jotkut meistä ovat perehtyneet omaan alaansa niin syvällisesti, että me pystymme myös tuottamaan uutta tieteellistä tietoa.
Omaa osaamistaan ja omia kykyjään ei välttämättä tule kovin usein ajatelleeksi ja arvioineeksi, mutta tämä on hyvä hetki tehdä niin. Kun mietimme edellä olevaa, yliopistolaissa määriteltyihin tutkintojen tavoitteisiin perustuvaa luetelmaa, on pakko todeta, että meillä kaikilla on erinomaiset valmiudet. Valmiudet kehittää omaa alaamme, rakentaa yhteiskuntaa ja edistää tiedettä. Valmiudet tehdä maailmasta parempi paikka.
Valmiudet antakoot meille myös varmuutta. Varmuutta tehdä. Varmuutta toimia. Varmuutta olla jotain mieltä – tarvittaessa myös eri mieltä. Akateemisessa tutkinnossa olemme saaneet kartan ja kartanlukutaidon, joiden avulla voimme itse päättää, minne suuntaamme ja mitä reittiä sinne kuljemme. Lähdetään rohkeasti matkaan. Pidetään silmämme auki, tarkkaillaan ympäristöämme ja muistetaan saamamme opit. Uskotaan itseemme ja unelmiimme. Suunnataan varmoina kohti tulevaisuutta. Meissä on voimaa ja me pystymme siihen.
Muistetaan kuitenkin myös se, ettei meidän tarvitse suunnata kohti tulevaisuutta yksin. Elämiemme tärkeimpiä ihmisiä istuu juuri nyt tässä salissa, meidän ympärillämme. Yliopistossa vietettyjen vuosien aikana olemme olleet toistemme tukena ja rakentaneet verkostoja, jotka kantavat meitä koko lopun elämämme. Jos siis joskus tuntuu siltä, että kartta ja maasto eivät vastaakaan toisiaan ja että saattaisimme olla jopa hieman eksyksissä, niin ei epäillä pyytää apua ja kysyä neuvoa.
Luotetaan toisiimme ja pidetään huoli myös siitä, että yhteytemme säilyvät. Osallistutaan alumnitoimintaan ja pidetään yhteyttä myös omaan alma materiimme, Jyväskylän yliopistoon.
Meillä tiedekunnassa on pohdittu, kuinka voisimme tukea näiden tärkeiden verkostojen säilymistä ja kehittymistä, sillä verkostot ovat myös yliopiston ja tiedekunnan etu: niiden kautta tunnemme meitä ympäröivän yhteiskunnan sykkeen, aistimme sen muutokset ja voimme tarvittaessa korjata omaa kurssiamme. Jos teillä siis on ajatuksia siitä, mitä me voisimme tehdä tässä asiassa paremmin, kertokaa ajatuksenne ja muistakaa, että aina saa tulla käymään kylässä tai juttusille. Muistakaa, että te olette aina meidän omaa väkeämme maailmalla.
Yliopiston tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.
Palvella isänmaata ja ihmiskuntaa. Se on nyt meidän tehtävämme. Akateemisen tutkinnon suorittaminen tuottaakin ennen kaikkea vastuuta.
Olemme vastuussa itsestämme ja itsemme kehittämisestä. Olemme vastuussa läheisistämme. Olemme vastuussa Suomesta ja ihmiskunnasta sekä niiden tulevaisuudesta.
Se, että olemme suorittaneet tutkintomme nimenomaan Jyväskylän yliopistossa, lisää vastuutamme entisestään. Jyväskylän yliopiston juuret ovat vuonna 1863 perustetussa Suomen ensimmäisessä opettajaseminaarissa. Siellä opiskelleet kansakoulunopettajat lähtivät aikoinaan kansankynttilöiksi kaikkialle Suomeen ja veivät mukanaan uutta osaamista, uusia ajatuksia ja uusia tapoja, joiden pohjalle on rakentunut se Suomi, jonka nykyisin tunnemme. Olemme siis osa sukupolvien ketjua, joka on kantanut ja kantaa vastuunsa.
Jos vastuun kantaminen joskus tuntuu vaivalloiselta tai jopa ylivoimaiselta, kannattaa muistaa ne muut asiat, joita olemme yliopisto-opinnoistamme saaneet. Vastuu, valmiudet, varmuus ja verkostot. Niistä on meidän tulevaisuutemme tehty.
Vielä kerran. Onnittelut kaikille tutkinnon suorittaneille. Olemme tehneet suuren työn, olemme näyttäneet mihin pystymme. Olemme juhlamme ansainneet. Kiitos ja onnea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti