maanantai 3. lokakuuta 2011

Viides valtiomahti esittelyssä

Jyväskylän yliopistossa piti tänään vierailuluennon Internetin sosiaalisten verkostojen huippuasiantijaksi tituleerattu William H. Dutton. Hän on Oxfordin yliopiston Internet-instituutin Internet-tutkimuksen professori, joka ennen siirtymistään Oxfordiin on työskennellyt USC:n professorina Los Angelesissa. Dutton on tutkinut laajasti Internetin vaikutuksia yhteiskuntaan, uudenlaisia verkostoja sekä digitaalista kahtiajakoa. Tämänkertaisen vierailuluennon aihe olikin ns. viides valtiomahti, jolla Dutton tarkoittaa Internetin mahdollistamia sosiaalisia verkostoja ja niiden voimaa.

Duttonin luento oli monessakin mielessä positiivinen kokemus. Ensinnäkin on tietenkin aina mukava kuunnella asiastaan innostunutta, hyvin ja mukaansatempaavasti esiintyvää tutkijaa. Ennen kaikkea positiviinen kokemus luennosta jäi siksi, ettei Dutton sanonut yhtään mitään sellaista, jota meidän peruskurssimme (Liiketoiminta tietoyhteiskunnassa) menestyksekkäästi suorittanut kolmannen vuoden opiskelija ei tietäisi. 

En tiedä, pitikö Dutton suurimmat ajatuksensa tarkoituksellisesti vakan alla, mutta ainakaan minuun mikään hänen ajatuksistaan ei lyönyt lekan lailla, niin kuin käy monesti näiden suurten gurujen luennoilla. 

Dutton kertoi, että normaalien neljän ja ennen kaikkea sen neljännen valtiomahdin rinnalle on syntynyt uusi, joukkovoimaan perustuva viides valtiomahti, josta annetut esimerkit olivat jokseenkin ilmeisiä: Egyptin vallankumous, News of the World -skandaali jne. Lisäksi Dutton esitteli ilmeisen ylpeänä sitä, kuinka tarkkaan he tuntevat brittien Internetin käytön, jota on tutkittu Oxford Internet Instituten säännöllisesti toistamilla kyselytutkimuksilla. 

Guru kertoo, kansa kuuntelee.

Kukaan paikalla olleista suomalaisista ei ilmeisesti kohteliaisuussyistä viitsinyt mainita, ettei noissa esitellyissä tutkimuksissa ole mitään kovin ihmeellistä: Suomessa Tilastokeskus, jota on kiittäminen siitä, että me suomalaiset akateemiset nyhertäjät pääsemme monissa ihan perusasioissa suorastaan naurettavan helpolla verrattuna jopa monien muiden länsimaiden kollegoihin, on kerännyt vastaavaa, mutta vielä vähän tarkempaa aineistoa jo viidentoista vuoden ajan.

Mitä tämä siis tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että olemme me suomalaiset jossain oikeastikin aika hyviä. Nyt vaan pitäisi opetella huutamaan se muullekin maailmalle. Yksi asia jäi luennosta kuitenkin vähän kaivelemaan: se pidettiin salissa F205, jossa on 40 paikkaa. Jos paikalle raahataan maailmanluokan kuuluisuus ja tilaisuudesta tiedotetaankin melko laajasti, kannattaisi sille hankkia isompi liiteri. Nyt moni paikallaolija joutui istumaan lattialla ja aika moni kääntyi ovelta takaisin. Eikä ilmanlaatukaan ollut ihan optimaalinen - varsinkin, kun suurin osa ko. salin ikkunoista on turvallisuussyistä pultattu kiinni: ilmastointiahan noissa vanhoissa seminaarin aikaisissa rakennuksissa ei yleensä ole. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti