Jungnerismeja

Jyväskyläläisten korkeakoulujen yhteinen Innovaatiotoiminnan aktivointi -projekti järjesti tänään Säynätsalon Juurikkasaaressa innovaatiotoiminnan aktivoinnin kevätpäivän. Kevätpäivästä tulikin kesäpäivä, sillä lämpötila kiipesi 27 asteeseen - oleskelu Päijänteen saaressa perinteikkäällä tanssilavalla ei siis ollut ollenkaan vastenmielistä. Varsinkin, kun tarjoilukin pelasi ja tapakset maistuivat.

Tapahtuman pääpuhujaksi oli paikalle tilattu entinen YLEn pääjohtaja, tuleva tosidemari Mikael Jungner. Minulla ei ollut Jungnerin puheenvuoron suhteen kovin kummoisia odotuksia, joten yllätyinkin positiivisesti siitä, mitä hänellä oli sanottavanaan.

Jungnerin perusviesti oli se, että kun itäisen Euroopan valtioiden kymmeniä vuosia kestäneessä testissä on todettu, ettei suunnitelmatalous toimi, on melko älytöntä, että siitä huolimatta suuri osa suomalaisista yrityksistä - yliopistojen kaltaisista laitoksista puhumattakaan - toimii edelleen tuon huonoksi todetun mallin mukaan: siis niin, että organisaatiot ovat pyramideja, joiden huipulta sitten tilataan tietty määrä tuotosta - oli se sitten viljaa, leipää tai vaikkapa maistereita. Päätökset siis tehdään ylhäällä ja varsinainen työ alhaalla.

Erityisen hankalan tilanteesta tekee Jungnerin mukaan se, että mitä ylemmäs pyramidissa kiivetään, sitä enemmän todellisuudesta vieraantuneeksi ja seniilimmäksi porukka käy. Jugnerin mukaan seniilien ja luonnevikaisten tiukasti johtama organisaatio ei ole oikea ratkaisu nykyisenkaltaiseen monimutkaiseen maailmaan, vaan tavoitteeksi pitäisi asettaa tiimimäinen, verkottunut organisaatio, joka toimii ikään kuin itsestään - siis sellainen, jota ohjaa se kuuluisa Adam Smithin näkymätön käsi.

Lisäksi Jungner puhui mandariineista ja sitruunoista. Mandariinit ovat sellaisia organisaation jäseniä, jotka ovat innostuneita siitä, mitä he tekevät ja jotka säteilevät innostusta myös ympärilleen. Sitruunat taas ovat pessimistisiä yksilöitä, jotka vastustavat muutosta ja kehitystä - he ovat siis työyhteisön ankeuttajia. Jungnerin viesti oli, että organisaatioissa kannattaa keskittyä vain mandariineihin: heidän innostamiseensa ja törmäyttämiseen toistensa kanssa. Sitruunat sen sijaan voi jättää käytännössä huomiotta, sillä riittävä määrä mandariineja saa sitruunatkin lopulta innostumaan - tietoinen yritys muuttaa heitä sen sijaan vain lataa heihin lisää negatiivista energiaa.

Olen Jungnerin kanssa käytännössä kaikista asioista samaa mieltä. Erityisen samaa mieltä olen mandariineista ja sitruunoista: meidänkin työyhteisössämme on innostuneita, kehittämishenkisiä ja luovia ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita siitä, mitä tehdään ja kuinka se kannattaisi tehdä. Valitettavan paljon on kuitenkin myös sitruunoita, joiden mielestä kaikki, mitä tehdään tai varsinkin kaikki, mitä yritetään kehittää, on käytännössä ajanhaaskausta ja kannattaisi ennemmin jättää tekemättä. Ja jos joku mandariineista tekee jotain, sitruunat pyörivät kiireesti paikalle kertomaan, millä tavoin väärin tulipalo on tällä kertaa sammutettu ja kuinka ennen kaikki oli niin paljon paremmin.

Lienee turha sanoa, ettei yksikään niistä sankareista, jotka lasken meidän työyhteisössämme sitruunoiksi, ollut mukana innovaatiotoiminnan kevätpäivässä tai kuuntelemassa Jungneria - sehän olisi ajantuhlausta. Vaikka Jungner totesikin esityksessään myös sen, että yksi suomalaisten organisaatioiden ongelmista on myös se, että niissä on tuhansia ihmisiä, jotka odottavat, että joku muu jäisi eläkkeelle, niin toteanpa kuitenkin, että minusta sitruunoiden eläkeikää voisi laskea - minäkin kun odotan yhden jos toisenkin sitruunan eläköitymistä.