
Eurovision laulukilpailu sai alkunsa 1950-luvulla, jolloin Euroopassa oltiin toipumassa kymmeniä miljoonia ihmishenkiä vaatineesta suursodasta. Sodan osapuolten - lähinnä siis entisten liittoutuneiden ja akselivaltojen - välillä vallitsi edelleen jokseenkin vahva epäluulo, joka ei ainakaan helpottanut Euroopan jälleenrakennusta. Eurovision laulukilpailua alettiinkin lähinnä sveitsiläisten ehdotuksesta järjestää nimenomaan tämän epäluulon hälventämiseksi. Ajatuksena oli, että jos (länsi)eurooppalaiset kokoontuisivat vuosittain jokaisessa maassa televisioitavan, kevyen viihteellisen tapahtuman ympärille, epäluulot hälvenisivät ja yhtenäisyys lisääntyisi. Ensimmäinen Eurovision laulukilpailu järjestettiin Luganossa, Sveitsissä 24.5.1956 ja sen voitti isäntämaan Lys Assia. Tämän jälkeeen kilpailu on järjestetty joka vuosi, ja kilpailu saavuttikin nopeasti aseman Euroopan yhteisenä viihdetapahtumana ja puheenaiheena - juuri niin kuin järjestäjät olivat toivoneetkin.
Euroviisut saivat toimia Euroopan yhdistäjinä myös toisen kerran - ehdittyään jo hyvinkin keski-ikäiseksi megatapahtumaksi. Rautaesiripun murtuminen 1990-luvun alussa oli Euroopalle lähes yhtä suuri mullistus kuin toisen maailmansodan päättyminen. Itä-Euroopan televisioyhtiöiden yhteenliittymä Intervisio yhdistyi Euroviisut järjestävän EBU:n kanssa vuoden 1993 alussa, ja jo vuoden 1994 kisoissa mukana olivat ensimmäiset Intervisio-maat: Viro, Unkari, Liettua, Puola, Romania, Venäjä ja Slovakia. Näiden jälkeen myös loput entisen rautaesiripun takaiset valtion tulivat nopeasti mukaan kilpailuun ja alkoivat myös menestyä siinä - joidenkin mielestä liiankin hyvin. Euroviisut oli kuitenkin taas tehnyt tehtävänsä - osallistunut Euroopan yhdentymiseen omalta pieneltä osaltaan.
Eurovision laulukilpailulla on siis komea historia - ja ilmeisesti myös komea tulevaisuus. Silläkin uhalla, että leimaudun juntiksi, aion innostua Euroviisuista myös jatkossa. Ne kun ovat minulle virallinen kesäkauden avaus, joista löytyy joka vuosi ainakin muutama mukava rallatus - vaikka kesähitiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti