Tieto lisää turvallisuutta

(Juhlapuhe Jyväskylän yliopiston vuosijuhlassa 7.3.2018. Puheen lyhennelmä on julkaistu yliönä Keskisuomalaisessa 8.3.2018.) 

Arvoisa yleisö, hyvät yliopistolaiset ja muut kyläläiset. Aivan ensiksi haluan kiittää. On suuri kunnia saada tällainen huomionosoitus, ja otan sen vastaan äärimmäisen kiitollisena ja iloisena. Tämä on ikimuistoinen hetki. Ikimuistoinen myös siinä mielessä, että lähes neljännesvuosisadan mittaisen yliopistourani aikana olen nyt ensimmäistä kertaa yliopistomme vuosijuhlassa, ja heti pääsin puhumaan. Kuinka hienoa on se.

Koska en tosiaan ennen ole ollut näissä kekkereissä, en ole ihan varma, millaisia puheita täällä on ollut tapana pitää. Minulle annettu ohje oli, että puhe ei saa olla liian pitkä. Siitä yritän pitää kiinni. Kun sitten mietin, mistä tänään puhuisin, päädyin siihen, että aloitan puhumalla teille samasta asiasta, josta puhun vuosittain opiskelijoillekin. Nimittäin käytettyjen autojen kaupasta.

Käytetyn auton ostaminen on usein arpapeliä. Jokin auto saattaa olla päällisin puolin loistavassa kunnossa – maalipinta kiiltää ja sisätilat ovat siistit. Nämä helposti havaittavat ominaisuudet eivät kuitenkaan välttämättä kerro mitään siitä, missä kunnossa auto todellisuudessa on: moottorissa tai voimansiirrossa saattaa piillä vika, joka ennemmin tai myöhemmin katkaisee matkanteon. Tällainen piilevä vika on hyvinkin voinut olla auton myyjän tiedossa, mutta hän on saattanut unohtaa kertoa siitä autokuumeen vallassa olleelle ostajalle.

Yhdysvaltalainen taloustieteilijä George Akerlof kuvasi edellä olevan käytettyjen autojen esimerkin perusteella ns. sitruunaongelman: kun myyjä tietää myymästään tuotteesta enemmän kuin ostaja, eikä ostajalla ole kaikkea sitä tietoa, jonka hän tarvitsisi rationaalisen ja oikean päätöksen tekoon, tulee aina joskus ostettua huono tuote, jota teoriassa nimitetään sitruunaksi. Jos markkinoilla on näitä sitruunoita paljon, ostajien luottamus myyjiin alkaa laskea, markkinahinta painuu alas ja pahimmassa tapauksessa markkinat saattavat romahtaa täysin.

Yliopistot kilpailevat nykyisin tiedon markkinoilla eräänlaisten tiedon sitruunoiden kanssa. Viestintäympäristön muutos – viestinnän monopolien murtuminen verkkoviestinnän myötä – on johtanut tilanteeseen, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja kerätä yleisöä. Tämän seurauksena tiede kilpailee yhä useammin huuhaan ja todellinen asiantuntija valeasiantuntijan kanssa – eikä kuulijalla välttämättä ole keinoja erottaa, kumpi on kumpi. Pahimmassa tapauksessa tämä rapauttaa luottamusta myös tieteelliseen tietoon.

Uudelle viestintäympäristölle on tyypillistä myös se, että tunteilla on siinä erittäin merkittävä rooli: ne vahvistavat viestejä sekä nopeuttavat ja voimistavat kohuja. Onkin alettu puhua totuuden jälkeisestä ajasta – ajasta, jolloin tunteet, vaihtoehtoiset faktat ja suoranaiset valheet kilpailevat faktojen ja tutkitun tiedon kanssa yleisöjen huomiosta. Vanhat käsitykset yhdestä yhteisestä todellisuudesta ja viestinnän luotettavuudesta elävät kuitenkin ihmisten mielissä edelleenkin, eikä tiedon sitruunoita siksi välttämättä aina tunnistetakaan. Kun uuden viestintäympäristön informaatiovirtoja vielä hyvin pitkälti ohjailevat voittoa tavoittelevat yhdysvaltalaisyritykset, vaikuttaisi tilanne suomalaisyliopistojen kannalta jokseenkin murheelliselta.

Tilanne meillä Suomessa on kuitenkin pelättyä valoisampi: suomalaiselle yhteiskunnalle on edelleenkin luonteenomaista vahva usko sivistykseen, koulutukseen ja itsensä kehittämiseen. Useimmat suomalaiset ovatkin äärimmäisen kiinnostuneita ympäristönsä ilmiöistä ja tapahtumista: niistä halutaan tietää, niitä halutaan ymmärtää ja omaa todellisuutta halutaan hallita.

Kyberturvallisuus on tästä hyvä esimerkki: kun se muutama vuosi sitten nousi suomalaisten tietoisuuteen, kasvoi siihen liittyvän faktatiedon kysyntä dramaattisesti. Esimerkiksi meidän yliopistomme kyberturvallisuuden kurssit ovat jo vuosia olleet poikkeuksetta täynnä, luentopyyntöjä on sadellut ja asiantuntijalausuntoja on annettu. Tämä on hyvä asia: yliopiston tehtävänähän on paitsi tutkia ja opettaa, niin myös toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Kyberturvallisuuteen liittyvän tiedon janon tyydyttäminen on esimerkki myös eräästä suomalaisen yhteiskunnan erityisvahvuudesta – verkostojen ja kolmannen sektorin toimijoiden eli kansalaisyhteiskunnan voimasta. Meidän yhteistyökumppaninamme kyberturvallisuuteen liittyvässä koulutuksessa ja tiedon välittämisessä on ollut Maanpuolustuskoulutusyhdistys. Se on vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentän yhteistyöorganisaatio, joka kouluttaa kansalaisia selviytymään paremmin arjen vaaratilanteissa ja poikkeusoloissa.

MPK:n ja sen jäsenjärjestöjen kautta olemme onnistuneet tavoittamaan aktiivisia suomalaisia, jotka ovat jakaneet kyberturvallisuuteen liittyvää tietoa eteenpäin omissa lähiyhteisöissään. Olemme myös järjestäneet yhdessä kyberturvallisuuteen liittyvää koulutusta ja julkaisseet kyberturvallisuudesta kertovan kirjasen, jota on jaettu niin MPK:n kuin Jyväskylän yliopistonkin tapahtumissa. Näin olemme tavoittaneet selvästi suuremman joukon suomalaisia kuin mitä olisimme tavoittaneet vain omien tilaisuuksiemme ja verkostojemme kautta. Puheeni keskivaiheen kiitokset kuuluvatkin Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle ja erityisesti Irina Olkkoselle. Kiitokset hyvästä yhteistyöstä suomalaisten kyberturvallisuusosaamisen lisäämiseksi!

Turvallisuus laajasti ymmärrettynä ja ennen kaikkea kansalaisten kokemana on varmasti jatkossakin sellainen ilmiö, jonka ymmärtämiseen ja selittämiseen yliopistojen tulee panostaa. Vaikka Suomi onkin yksi maailman turvallisimmista valtioista, on suomalaisten kokema turvallisuudentunne laskenut 2010-luvun aikana. Jyväskylän yliopistolla on loistavat mahdollisuudet vakiinnuttaa asemansa yhtenä maamme johtavista turvallisuuden asiantuntijayhteisöistä. Yliopistomme vahvuus turvallisuuden tutkimuksessa on monitieteisyys: vaikka turvallisuus usein näyttäytyykin vain fyysisenä turvallisuutena, on siinä kyse ennen kaikkea ilmiöstä, jota voidaan ymmärtää ja selittää vain monitieteisesti.

Kansalaisten kokema turvallisuus ja tutkitun, tieteellisen tiedon saatavuus liittyvät kiinteästi yhteen. Suomalaisessakin yhteiskunnassa on havaittavissa se, että jotkin toimijat pyrkivät tietoisesti tuomaan julkiseen keskusteluun sellaista tietoa – kutsuttakoon sitä vaikka vasta- tai valetiedoksi – joka ei täytä tieteellisen tiedon vaatimuksia, ja joka pahimmassa tapauksessa voi rapauttaa suomalaista turvallisuutta, yhtenäisyyttä ja jopa valtion vakautta. Tämä on todellinen ongelma.

Sain tämän vuoden alussa uuden kollegan, joka on tehnyt aiemman työuransa sotilastiedustelussa. Kerran lounaalla hän totesi, että hänen nykyinen työnsä yliopistossa on aivan erilaista kuin aiempi työ sotilastiedustelussa: aiemmassa työssä oikeastaan ainoa tehtävä oli tuottaa valtiojohdolle ennakkovaroitus valtiota uhkaavasta vaarasta.

Mutta. Oikeastaan yliopistotyö ei olekaan tässä suhteessa kovin erilaista: voisi nimittäin sanoa, että meidänkin tehtävänämme on usein tuottaa ennakkovaroituksia maata uhkaavista vaaroista. Meillä yliopistolaisilla onkin suurempi vastuu, kuin mitä ehkä usein tulemme ajatelleeksikaan: kun selitämme ja kommentoimme esimerkiksi kyberturvallisuutta, maahanmuuttoa, terrorismia tai vaikkapa SOTE-uudistusta, voimme samalla tuottaa rakennusaineita turvallisuudelle ja yhteiskunnalliselle vakaudelle. Tai jopa tuottaa sen ennakkovaroituksen uhkaavasta vaarasta.

Tutkimuksen edistymiselle ja tieteellisen tiedon synnylle on tärkeää käydä keskustelua akateemisen yhteisön sisällä. Tämä tapahtuu tieteellisen julkaisemisen kautta. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin toteuttaa yliopiston kolmatta tehtävää eli olla vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Osa tätä vuorovaikutusta on osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tieteellisen näkemyksen tarjoaminen paitsi jo muutoin kulloinkin pinnalla oleviin asioihin niin myös niin, että nostamme keskusteluun meidän mielestämme tärkeitä teemoja.

Yliopistolaisten äänen kuulumisen ja tieteellisen, tutkitun tiedon vaikuttavuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää pohtia myös sitä, missä näymme ja kuulumme. Vaikka vaikuttavuuskertoimet, JUFO-luokitukset ja sitaatioindeksit ovatkin tärkeitä akateemisuuden mittareita, tulee meidän muistaa, missä yhteiskunnallista keskustelua käydään: nimenomaan yhteiskunnassa. Käytännössä siis turuilla ja toreilla, niin reaalimaailmassa kuin yhä useammin verkossa ja sosiaalisessa mediassakin.

Sinne meidänkin pitää tieteellisen tiedon kanssa mennä.  Jyväskylän yliopiston vanhan juhlasalin seinällä on teksti ”Suomen nuorison parasta tässä harrastetaan”. Se voisi aivan yhtä hyvin olla ”Suomen parasta tässä harrastetaan”. Suomen parhaan harrastaminen ei välttämättä ole aina helppoa, mutta yhdessä se varmasti onnistuu. Meidän pitää vain pitää huoli siitä, että tieto on suomalaisten saatavilla.

I started my speech by thanking in Finnish. Therefore, I would like to end it by thanking in English. On behalf of all of us who received prizes tonight, I would like to thank Jyväskylä University Foundation as well as Ellen and Artturi Nyyssönen Foundation for the prizes. These prizes express your appreciation of the work done at the university and your faith in the importance of our university as a part of the Finnish society. Thank you! Kiitos!

Mennään bussilla (tai ehkä ei sittenkään)

Katsastutin autoni heinäkuun alussa. Minulla oli samalle päivälle varattuna auton ilmastointihuolto, ja katsastusasemalla keksin, että kun olin joskus muinoin tullut hankkineeksi Waltti-kortin, voisin ajaa auton Seppälään huoltoon ja busseilla keskustaan katsastamaan alennusmyyntejä. 

Katsastuksen aikana aloin sitten ährätä Waltti-kortilleni rahaa. Yllättäen Waltti-nettilatauspalvelu ei mitenkään skaalautunutkaan kännykän näytölle, vaan sivulla joutui rullailemaan ylös ja alas. Vaikka olin tilannut matkakorttini verkosta, siitä ei löytynyt jälkeäkään latauspalvelussa, vaan kortti piti lisätä sinne erikseen. Se onnistui kolmannella kerralla: mitään tietoa en muuttanut, mutta jostain syystä vasta kolmas kerta toden sanoi. Latasin kortille kympin. Samalla auton katsastus valmistui ja ajelin Seppälään, jossa vein auton huoltoon.

Kortille ladattu raha ei palvelun mukaan ole käytettävissä heti latauksen jälkeen, joten kuljailin vielä Seppälän kaupoissa niin kauan, että lataukseen kuluva ”keskimäärin kaksi tuntia” oli kulunut. Seuraavaksi aloin selvitellä, miten Seppästä pääsee bussilla keskustaan. 

Latasin kännykkään Linkki-sovelluksen, jolla luulin selvittäväni, milloin ja miten Seppälän Prismasta pääsee bussilla keskustaan. Väärin luultu. Sovelluksessa ei ole aikatauluhakua, vaan sillä voi ainoastaan ostaa lippuja. 

Surffasin verkossa olevaan reittioppaaseen. Seppälässä aika paljon autoilleena osasin mielestäni päätellä, että keskustaan menevien bussien pitää ajaa Ahjokadulla Prisman puolella, jossa oli pysäkki nimeltä ”Prisma 1”. Valitsin reittioppaassa pysäkkikohtaiset aikataulut, joissa lähtöpaikaksi olisi voinut syöttää joko pysäkin numeron tai sen nimen. 

Pysäkillä ei kuitenkaan missään ollut näkyvissä pysäkin numeroa, joten syötin pysäkin nimen.  Haun tulos oli, että ko. pysäkiltä pääsee tunnin ja välillä puolen tunnin välein Palokkaan, mutta ei siis keskustaan. Pysäkillä oli kuitenkin lauma bussikonkareilta näyttäneitä mummoja vetokasseineen, joten kysyin heiltä, pääseekö tästä keskustaan. Mummojen mukaan pääsi, joten jätin aikatauluhaun testaamisen sikseen. 

Seuraavaksi mieltäni alkoi kalvaa epäilys siitä, mitä tapahtuu, jos rahani ei olekaan siirtynyt Waltti-kortille. Päätinkin varan vuoksi katsoa, kuinka aikatauluhakua varten lataamallani Linkki-sovelluksella – jolla ei siis voi hakea aikatauluja – voisi ostaa mobiililipun. Olen niin Suomessa kuin ulkomaillakin ostanut menestyksekkäästi mobiililippuja, joten ajattelin sen olevan nopeaa ja helppoa. 

Kun mobiililippua alkoi ostaa, sovellus halusi minun lisäävän maksutavan. Vaihtoehtoina olivat tarjolla mobiilimaksu, luottokortti ja Svea-lasku. Mobiilimaksusta ja luottokorttimaksusta olisi peritty lipun hinnan lisäksi 10 % lisämaksu, joten valitsin Svea-laskun.

”Valitaksesi tämän maksutavan Sinun täytyy tunnistautua sähköisesti!” ilmoitti sovellus. Ei siinä mitään, kikkailin pysäkillä kännykän kanssa itseni Nordean sähköiseen tunnistautumiseen ja sain valittua maksutavaksi Svea-laskun. Jäin odottamaan bussia. 

Sitten bussi tuli. Annoin konkarimummojen mennä bussiin ensin ja yritin polleana piipata Waltti-kortillani matkan maksetuksi. Lukulaite rääkäisi, sytytti punaisen valon ja totesi  ”TUOTETTA EI LÖYDY KORTILTA”. Ikääntyneen hevarin näköinen kuljettaja, joka ei ollut vastannut tervehdykseen, vaan tähän saakka tuijotellut auton tuulilasin kautta kaukaisuuteen, heräsi nyt eloon ja tokaisi ”Sun korttis ei toimi.”. Niin, olin huomannut sen kyllä itsekin. 

Seuraava vaihe oli vaihtoehtoisen maksutavan keksiminen. Koska Waltti-kortin kanssa toimiminen oli epäonnistunut surkeasti, päätin pelata varman päälle ja kaivoin lompakosta siellä aina varan vuoksi majailevan hätäviisikymppisen. ”Ei tolla voi maksaa”, totesi bussikuski. ”Liian iso.” Ahaa. Ilmoitin, että ostan sitten mobiililipun. ”Se mobiililippu pitäis ostaa etukäteen eikä vasta tässä”, valisti hevarikuski. En viitsinyt alkaa selittää, että niin olisin ostanutkin, jos olisin tiennyt, ettei matkakortti toimi tai raha kelpaa, mutta en viitsinyt. Sain mobiililipun ostettua ja kymmenen minuuttia myöhemmin olin keskustassa.

Bussimatkani päättyi lopullisesti nyt tällä viikolla, kun Svea Paylta tuli minulle kolmen euron paperilasku. Maksoin sen tänään ja päätin samalla tarkastaa, onko kymppini jo selvinnyt Waltti-kortilleni. Ainakaan verkkopalvelun mukaan ei ole, joten pitänee huomenna käydä jossain kysymässä, missä päin maailmaa se on tulossa. Aikaa on kulunut kuitenkin jo yli kuukausi. 

Arvatkaa vaan, aionko ihan heti uudestaan käyttää Jyväskylän paikallisliikennettä…

Sinun arvoisesi intti

Hallitus on päättänyt jatkaa jo nyt menestykseksi osoittautunutta kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä ennen vain julkisesti tuotetuissa palveluissa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta valinnanvapauden toteuttaminen on jo käytännössä saatu onnistuneesti toteutettua. Seuraava askel valinnanvapauden laajentamisessa on sen ulottaminen koskemaan yhtä suomalaisuuden peruskivistä, varusmiespalvelusta.

Jo heinäkuussa 2017 palvelukseen astuvat alokkaat voivat valita, miltä palveluntarjoajalta he hankkivat varusmiespalveluksensa. Tarjolla on useita yksityisiä varusmiespalveluksen tuottajatoimijoita. Lisäksi aiemmin monopolina varusmiespalveluspalveluita tuottanut Puolustusvoimat on yhtiöitetty, ja jatkossa se tuottaa palveluita lähes 100 vuoden kokemuksella uudella nimellä. Vanha tuttu intti on nyt Defendium Oy.

Defendium tarjoaa varusmiespalveluksesta asiakkaan tarpeiden ja maksukyvyn mukaan kolmea eri versiota: InttiEconomy, InttiStandard ja InttiPremium. Palvelutarjonta on rakennettu modulaarisesti: palvelupaketin hankkimalla saa helposti ja vaivattomasti kaikki pakettiin sisältyvät peruspalvelut, mutta omien tarpeiden mukaan kaikkia paketteja voi lisäksi räätälöidä lisäpalveluille, jotka voi ostaa kätevästi, ajasta ja paikasta riippumatta DefendiumApp-sovelluksella, joka on saatavilla Applen ja Googlen sovelluskaupoista.

Uusi palvelupakettiajattelu mahdollistaa joustavan ja asiakkaan kannalta entistä mukavamman ja toimivamman tavan suorittaa varusmiespalvelus. Seuraavassa on esitelty eri palvelupakettien keskeisimmät erot valtioneuvoston varusmiespalveluksen palvelukuvauksessa määriteltyjen ydinpalveluiden osalta.

Sotilasarvo

InttiEconomyssa varusmiespalvelus aloitetaan perinteisesti alokkaana. Tämä tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden protestanttisen etiikan mukaiseen mahdollisuuteen kärsiä ja vahvistua niin yksilöllisen kuin kollektiivisenkin kärsimyksen kautta.

InttiStandardissa nöyryttävää alokasvaihetta ei ole, vaan asiakas saapuu varusmiespalvelukeskukseen suoraan jääkärinä, mikä mahdollistaa mm. sotilaskotikäynnit heti ensimmäisestä päivästä alkaen.

InttiPremiumissa palvelus aloitetaan suoraan alikersanttina, mikä mahdollistaa kahden muun palvelupaketin hankkineiden kyykyttämisen vaikka heti varusmiespalvelukeskuksen portilla.

Jos valitset Premium-paketin, voit lisämaksusta saada alikersantin natsat kotiisi postitse toimitettua jo ennen intin alkua! Kaksi kulmarautaa lisäävät kummasti itsetuntoa, tekevät sinusta hyvännäköisen ja rauhoittavat äitiä. Ja mikä parasta, ne mahdollistavat vallankäytön ihan intin ensihetkistä alkaen. Ajattele. Sinä. Alikersantti. Vain Defendium Premiumissa. 

Palvelupaketeissa on eroja myös ylenemiseen liittyen. InttiEconomy-paketin valinnut voi yletä palveluksen aikana enintään alikersantiksi, InttiStandard-paketin hankkinut kersantiksi ja InttiPremium-paketin hankkinut vänrikiksi. Ylennyksiä voi luonnollisesti ostaa maksullisina lisäpalveluina DefendiumApp-sovelluksessa.

Majoitus

InttiEconomy: Majoitus tapahtuu noin 20 henkilön majoitusyksiköissä, joissa on 60 cm leveät vuoteet, elämää nähneet superlonpatjat, karheat vuodevaatteet ja rajoitetusti säilytystilaa. Suihku- ja wc ovat käytävällä, mutta emme voi taata, että niitä ehtii käyttää joka päivä.

Defendium on agiili ja ketterä markkinatoimija. Toimintamme on kysyntälähtöistä, ja pystymme nopeasti mukauttamaan kapasiteettiamme vastaamaan suuriakin kysyntäpiikkejä. Esimerkiksi tässä Economy-tason majoitusyksikössä asiakkaita voidaan tarpeen vaatiessa sijoittaa jopa neljään kerrokseen. Kun valitset Defendiumin, voit olla varma, että pääset inttiin juuri silloin, kun se Sinulle parhaiten sopii. Meiltä eivät punkat lopu kesken!

InttiStandard: Majoitut mukavasti neljän hengen huoneessa, jossa on ikkuna. Kaksi ala- ja kaksi ylävuodetta. Hyvälaatuiset patjat, mikrokuitupeite ja vuodevaatteet aitoa egyptinpuuvillaa. TV, puhelin ja hiustenkuivain. Huoneen koko on 9,4-9,7 neliömetriä. Jokaisessa huoneessa on oma pieni suihku ja WC. Jonkin verran enemmän säilytystilaa kuin Economy-luokan valinneilla palvelustovereillasi.

InttiPremium: Majoitut mukavasti omassa yhden hengen huoneessasi, jossa on laadukas joustinsänky satiinivuodevaattein sekä sohva. Oma kaakeloitu WC ja kylpyhuone. TV, puhelin, hiustenkuivain, jääkaappi. Trendikäs, raikas ja nuorekas sisustus. Huoneen koko noin 21 neliömetriä. Runsaasti säilytystilaa ja huonepalvelu. Huoneet sijaitsevat omassa, erillisessä rakennuksessaan, jonne Economy- ja Standard-palvelupaketin valinneilla ei ole kulkuoikeutta.

Rankan palveluspäivän jälkeen on ihanaa rentoutua omassa Premium-huoneessa, jossa palveluksesta palaajaa odottaa pedatun vuoteen tyynyllä joka päivä uusi, ammattitaitoisen henkilökuntamme valitsema isänmaallisen sykähdyttävä runo. Kaikki Premium-huoneet ovat yhden hengen huoneita, mutta ymmärrämme toki, että joskus saattaa tehdä mieli seuraa. Siksi jokaisessa huoneessa on parisänky, johon peuhuseuran voi houkutella. Jos seura on Standard- tai Economy-tasoa, voi hänelle hankkia määräaikaisen ja rajoitetun kulkuoikeuden Premium-majoitukseen kätevästi DefendiumApp-sovelluksella.

Ruokailu

InttiEconomy: Ruoka on suomalaista perusruokaa. Ruokaa on riittävästi mutta aikaa sen nauttimiseen välttämättä ei. Tämän palvelupaketin valinneet voivat valita salaatin ja jälkiruoan maksullisina lisäpalveluina. Ruokailuympäristö on karu ja meluisa, melamiinilautaset, teräksiset aterimet ja mukit. Erikoisruokavalioita saatavilla rajallisesti. Aamiaisella tarjotaan lähtäkohtaisesti puuroa ja kahvia, jossa on selvä teräksinen sivumaku.

InttiEconomyn ruoka on suomalaista perusruokaa. Tässä tapauksessa varusmies on halunnut hemmotella itseään hankkimalla DefendiumApp-sovelluksen kautta lisäpalveluna tälle aterialle salaatin sekä ihan oikeat astiat ja ruokailuvälineet. Vain muutamalla lisäeurolla hän olisi myös saanut vaihdettua aterian tunnistettavaksi ruokalajiksi ja korvattua kaaliraasteen maukkaalla kauden kasviksista valmistetulla Premium-salaatilla. 

InttiStandard: Ruokana tarjotaan samaa ruokaa kuin InttiEconomyssa, mutta tarjolla on joka päivä ainakin yksi salaatti ja jälkiruoka. Palvelupaketin valinneille on varattu oma sermeillä rajattu ruokailutila, jossa on selkänojalliset tuolit, viherkasveja ja tekstiilejä. Astiat ovat posliinia ja lasia, ruokailuvälineet teräksisiä. Tarjolla on normaalit erikoisruokavaliot (gluteeniton ja laktoositon). Aamiaistarjoiluun kuuluu InttiEconomyn valikoiman lisäksi myös mehua, leipää, kurkkua ja tomaattia.

InttiPremium: Joka päivä tarjoillaan vähintään yksi kolmen ruokalajin ateria, jossa jokaisen ateriaosan voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta. Kysyntätilanteen mukaan päivän toinen ateria voi olla yksinkertaisempi siten, että kaikille tarjoillaan sama pääruoka. Tällöinkin alkusalaatin ja jälkiruoan voi valita ainakin kahdesta vaihtoehdosta. Palvelupaketin valinneet ruokailevat omassa ruokailutilassaan, jossa on lisämaksusta saatavilla myös pöytiintarjoilu. Tyylikäs kalustus ja aina puhtaat, valkoiset pöytäliinat. Astiat ja ruokailuvälineet ovat moderneja ja raikkaita malleja johtavilta eurooppalaisilta valmistajilta. Aamiaistarjoilu vastaa pienen suomalaishotellin arkiaamiaista. Sunnuntaibrunssin yhteydessä tarjoillaan aina kuohuviiniä, lisämaksusta myös aitoa samppanjaa.

Monien kulinaristien mielestä Premium-inttiin kannattaa lähteä jo pelkästään ruoan takia. Puhumattakaan niistä kaikista muista eduista, joita InttiPremiumiin sisältyy!

Vaatetus

Vaatetus on oleellinen osa eri palvelupaketin valinneiden asiakkaiden ryhmäkiinteyden luomista ja segregaatiota. Siksi siihen on kiinnitetty aivan erityistä huomiota palvelupaketteja suunniteltaessa.

InttiEconomy: Palvelusvaatetuksena käytetään liian suurta, haalistunutta M62-mallin maastopukua, joka toimii samalla myös lumipukuna. Lomapukuna käytetään huonosti istuvaa M83-mallista niskaa hankaavaa ja kokonaisvaltaisesti kutittavaa sarkapukua. Muut varusteet ovat lähes ikoniseen asemaan kohonneita, nostalgisia varusesineitä, joilla useimmilla on monien sukupolvien tuntemat hellittelynimet: runkkupuku, kusiluistimet, nalletakki ja smurffipuku ovat varmasti tuttuja jo isoisällesi. InttiEconomy-palvelukokonaisuuden valinneiden kannattaa henkisesti varautua siihen, ettei nykykäsityksen mukaiselta tosisotilaalta näyttäminen kerta kaikkiaan onnistu näissä tamineissa, joita kriisiaikoina voitaisiin käyttää myös perunasäkkeinä, vaippoina ja varapäreinä.

Ensimmäinen Suomessa koskaan kehitetty maastopuku palaa palveluskäyttöön InttiEconomy-palvelupaketissa. Aikaa nähnyt ja liian suuri maastopuku on päällä mukavan pehmeä, minkä lisäksi se imee vettä paremmin kuin mikään tarjoamamme pyyhe. 

InttiStandard: Palveluvaatetuksena on haalistunut M91-maastopuku, lomapukuna saman maastopuvun vähemmän haalistunut versio. Jalkineina M91-varsikenkä, joka on kuuluisa siitä, että sen pohja jäätyy pakkasella äärimmäisen kovaksi ja liukkaaksi. Mutta eihän Suomessa ole nykyisin juurikaan pakkasia. Ainakaan kovia. Ainakaan kaikkialla Suomessa. Paitsi kesällä.  Muiden varusteiden osalta tarjolla on iloinen sekoitus uudempia ja vanhempia, enemmän tai vähemmän epäilyttäviä varusesineitä.

InttiPremium: Palvelusvaatetuksena on viimeisimmän leikkauksen mukainen, teknisistä kankaista valmistettu M05-asukokonaisuus, josta on pyritty korjaamaan kaikki sen yleisesti tunnetut suunnitteluvirheet, mm. helposti oikeissa sotahommissa ratkeava perspuolen sauma. Jalkineina käytetään suomalaiseen jalkaan suunniteltuja, viimeisimmällä kalvoteknologialla varustettuja erityisen laadukkaita saksalaisia varsikenkiä, jotka ovat paitsi sopivan karskin näköiset, niin myös äärimmäisen mukavat ja käyttökelpoiset – näitä kenkiä käyttävät todelliset sankarit. Kaikki muukin vaatetus on aina uusinta mallia ja käyttämättömiä.

Koulutus ja aseistus

Maan hallituksen toiminnan johtoajatuksena on koko sen olemassaolon ajan ollut se, että asioita ei jätetä vatulointikoriin, vaan niiden kanssa jappastaan eteenpäin reipasta vauhtia niin, että mieluuummin ensin tehdään ja sitten vasta ihmetellään eli iteroidaan. Näin pääsi käymään tämänkin asian kanssa.

Vasta uudistuksen hyväksymisen jälkeen jollekin tuli mieleen, että Suomessa on säädetty lailla siitä, kuka saa antaa sotilaskoulutusta, ja jostain syystä tässä lainsäädännössä on unohdettu kokonaan mm. verokikkailulla voittonsa veroparatiiseihin piilottavat monikansallisten pääomasijoittajien yritykset ja pakkoyhtiöitetyt entiset julkisen hallinnon organisaatiot.

Nyt jotkut juridiikka- ja perustuslakifundamentalistit ovatkin nostaneet tästä pienestä unohduksesta metelin, mistä johtuen esimerkiksi Defendium Oy ei valinnanvapauden piiriin kuuluvassa varusmiespalveluksessaan voikaan antaa varsinaista sotilaskoulutusta, vaan päivät täyttyvät ns. viriketoiminnasta ja erilaisista työkokeiluista, joissa yritetään mm. saada Länsimetro ja Olkiluoto 3 varusmiesvoimin vihdoinkin valmiiksi. Uskomme, etteivät meidät valinneet varusmiehet selviydy näistä hankkeista ainakaan huonommin kuin niiden tähänastiset toteuttajat.

Myös yksityisen varusmiespalveluksen valinneiden varusmiesten aseistukseen liittyy pieni haaste. Maahan pyrkivän vihulaisen – oli se kuinka voissa paistettu tahansa – likvidointi on näiden samojen perustuslakihörhöjen mukaan julkisen vallan käyttöä, jota ei voi luovuttaa yksityisen yrityksen hoidettavaksi. Tästä johtuen emme voi myöskään jakaa varusmiehillemme henkilökohtaista aseistusta. Mutta eihän siellä metrotunnelissa tai ydinreaktorissa tussarilla mitään tekisikään.

Valitse siis oma tiesi. Valitse arvoisesi intti. Valitse Defendium!

Teknologian yleissivistys 2.0

Sunnuntaisuomalainen kokosi maaliskuussa 2016 jutun siitä, mitä kuuluisi moderniin yleissivistykseen - Yleissivistys 2.0:aan yhteiskunnan eri osa-alueilla. Minulta kysyttiin, mitä kuuluisi yleissivistykseen teknologian osalta. Tässä siis käsitykseni Teknologian yleissivistys 2.0:sta.

1. Tieto- ja viestintäteknologian käyttötaito ja -uskallus

Yhä suurempi osa modernin yhteiskunnan toiminnoista perustuu tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen. Viestintä, asiointi ja vaikuttaminen edellyttävät, että ihmiset osaavat käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ja sen sovelluksia. Vaikka teknologian ja sovellusten käytettävyydessäkin on vielä paljon parannettavaa, on tärkeää, että ihmiset suhtautuvat teknologian käyttöön oikealla tavalla. Käyttöä ei kannata pelätä, vaan teknologia tulee nähdä apulaisena, jota kannattaa pyrkiä hyödyntämään, vaikkei olisikaan aivan täysin varma, kuinka jokin asia toimii.

2. Monilukutaito

Tieto- ja viestintäteknologian yleistyminen on lisännyt meihin kohdistuvan viestinnän määrää räjähdysmäisesti: jos vielä 1990-luvun alussa esimerkiksi suomalaisen media- ja viestintämaiseman pystyikin esittämään selkeänä kaaviona, jossa viestintä jaettiin yksilö- ja kohdeviestintään sekä radioksi, televisioksi ja lehdistöksi jakautuvaan joukkoviestintään, niin nykyisin vastaavan kaavion piirtäminen ei ole enää mahdollista. Perinteiset viestinnän haarat ovat saaneet seurakseen sosiaalisen median, kansalaisjournalismin, vastamedian jne. Tällaisessa viestintäympäristössä on erittäin tärkeää, että ihmiset osaavat arvioida viestintää aiempaa monipuolisemmin: sen lisäksi, että pitää arvioida, kuka sanoo ja miksi, pitää pohtia myös sitä, kuinka viestintää voidaan nykyisin manipuloida niin teknisesti kuin muutenkin.

3. Ymmärrys Internetistä ja sen toiminnasta

Internet on erottamaton osa nykyistä tieto- ja viestintäteknologian käyttöä. Tallennamme asiakirjamme pilveen, jaamme valokuvia verkkoalbumeissa ja viestimme verkon kautta hyvinkin henkilökohtaisista ja yksityisistä asioista. Monet eivät varmasti edes hahmota, milloin tietoa varastoidaan verkossa ja sen palvelimilla ja milloin taas paikallisesti esimerkiksi omassa tietokoneessa tai puhelimessa. Tämän ymmärtäminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää: pilveä kun ei ole olemassa, vaan kaikki verkossa oleva tieto on aina jonkun hallitsemilla palvelimilla, emmekä koskaan voi olla täysin varmoja, kuka pääsee tuohon tietoon käsiksi – itse palvelimella tai silloin, kun tieto matkaa sinne tai sieltä pois verkon kautta.

4. Englannin kielen taito

Vaikka useimpien kuluttajakäyttöön tarkoitettujen teknologiat ja ohjelmistot on ainakin jollain tasolla lokalisoitu suomeksi tai ruotsiksi, on suurin osa maailman teknologiasta sellaista, ettei sen käyttö onnistu ilman englannin kielen taitoa. Tällaiseen teknologiaan törmää yhä useammin esimerkiksi työpaikoilla ammatista riippumatta. Tästä johtuen ainakin kohtuullista englannin kielen taitoa voidaan myös teknologian näkökulmasta pitää yleissivistykseen kuuluvana – lisäksihän englanti on jo käytännön linqua franca, joten sen osaaminen on muutenkin hyödyllistä.

5. Kyky perustarpeiden tyydyttämiseen myös ilman teknologiaa


Nyky-yhteiskunta on äärimmäisen riippuvainen modernista teknologiasta ja moderni teknologia on riippuvainen sähköstä. Vaikka asiasta ei Suomessa juuri puhutakaan, eivät sähkönjakelun ja sitä kautta teknologian ja tietoliikenteen toimintahäiriöt ole lainkaan mahdottomia. Siksi meidän teknologian ympäröimien nykyihmistenkin olisi hyvä joskus pysähtyä miettimään, kuinka tulisimme toimeen, jos tietoyhteiskunnan ja muun teknologian toiminta lamaantuisi esimerkiksi sähkökatkon tai vaikkapa kyberiskun seurauksena: mistä esimerkiksi saisimme ruokaa ja miten valmistaisimme sitä, miten pysyisimme lämpiminä ja miten liikkuisimme.

-->

Suomen idea?

Tämä kirjoitus on kirjoitettu alun perin erästä kurssia varten. Pelastaakseni sen pöytälaatikon kadotukselta julkaisen sen nyt tässä blogissani.

Me suomalaiset pidämme Suomea itsestäänselvyytenä. Monille onkin varmaan yllätys, että käsitteellisesti Suomi ja suomalaisuus ovat saaneet muotonsa vasta viimeisten parin sadan vuoden aikana – itsenäistä Suomeakaan ei olisi syntynyt ilman fennomaaneja, jotka 1800-luvulla jatkoivat edellisvuosisadan fennofiilien työtä ja alkoivat luoda valtiota nimeltä Suomi ja sen kansaa, suomalaisia. Mistä Suomessa ja suomalaisuudessa oikeastaan on kysymys?

Suomen ja suomalaisuuden tarinalla – tai Suomen idealla – on hyvin perinteinen perusta. Suomalaisuuden on kuvattu olevan koskematonta luontoa, pohjoisuutta, muille käsittämätöntä kieltä ja ankaraa taistelua omasta asemasta ja olemassaolosta. Suomea ja sen tarinaa on siis pitkään rakennettu hyvin perustavaa laatua olevista ja pysyvistä lähtökohdista. Modernin Suomen rakennusaineet ovat kuitenkin abstraktimpia – moderni Suomi rakentuu arvoista, arvostuksista ja asenteista.

Omasta mielestäni modernin Suomen idea rakentuu neljän peruskiven varaan. Nämä peruskivet ovat vapaus, liberaali demokratia, osaaminen ja yhteisyys. Nämä peruskivet ovat monessa suhteessa ohjanneet Suomen kehitystä ja suomalaisten elämää jo aiemminkin, mutta Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi niitä on syytä kirkastaa ja terävöittää.

Suomen ideassa tärkeintä on vapaus. Vapautta voidaan tarkastella monella eri tasolla: olemme itsenäisenä kansakuntana vapaita, mutta tätäkin tärkeämpää on se, että meistä jokainen on yksilönä vapaa. Vapaa tekemään elämäänsä liittyviä valintoja, vapaa ajattelemaan ja vapaa ilmaisemaan itseään. Vapauteen liittyy kuitenkin aina myös vastuu, ja vapauden säilyttäminen edellyttää vastuunkantoa. Meidän tulee siis kantaa vastuu vapaudestamme: tekemistämme valinnoista, puheistamme ja teoistamme. Yksilötason vapauden ja vastuun tasapaino takaa myös yhteisön ja yhteiskunnan vapauden ja vastuun tasapainon – ja sitä kautta vapauden säilymisen. Nykyisenä yksilöllistymisen aikakautena vapauden ja vastuun välisen tasapainon korostaminen onkin erityisen tärkeää.

Vapauden toteutumisen yhteiskunnassa takaa mielestäni parhaiten liberaali demokratia yhteiskuntajärjestyksenä. Liberaalissa demokratiassa kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon yhteisistä asioista ja elää elämäänsä valitsemallaan tavalla. Keskeistä on se, että niin kauan kuin yksilön valinnat eivät aiheuta vahinkoa toisille ihmisille, eläimille tai ympäristölle, niihin ei tule yhteiskunnan taholta lähtökohtaisesti puuttua, mutta kylläkin pyrkiä takaamaan yhden- ja tasavertaisuus yksilön valinnoista riippumatta. Esimerkki tästä on sukupuolineutraali avioliittolaki, jonka voimaantulon myötä Suomi jälleen vankensi asemaansa maailman edistyksellisten liberaalien demokratioiden joukossa. Se on ainoa oikea tie myös tulevaisuudessa: Suomen pitää rohkeasti näyttää muiden Pohjoismaiden kanssa tietä ja kertoa siitä myös muille.

Yhteiskunnan ylläpito, säilyminen ja kehittäminen edellyttävät riittäviä resursseja. Suomessa keskeisin resurssi tähän on osaaminen. Suomen idean keskeisen osan tuleekin olla osaamisen jatkuva kehittäminen. Suomea ja suomalaisuutta ei olisi olemassa ilman suomenkielistä koulutusta ja yhtä maailman parhaista koulutusjärjestelmistä. Suomen ja suomalaisten osaamisen varmistaminen edellyttääkin myös jatkossa merkittäviä panostuksia opetukseen niin muodollisessa koulutuksessa kuin esimerkiksi kolmannella sektorillakin ja myös uusissa, moderneissa oppimisen ja kehittymisen yhteisöissä.

Suomen itsenäisyyden alkuvuosien köyhällä yhteiskunnalla ja sodista toipuvalla raajarikko-Suomellakin oli halua ja varaa tehdä merkittäviä panostuksia koulutukseen. Mielestäni onkin käsittämätöntä, että kun Suomi nyt on vauraampi kuin koskaan, perustellaan koulutukseen kohdistuvia jättileikkauksia taloudellisilla syillä. Kyse on todellisuudessa ennen kaikkea siitä, mitä pidetään tärkeänä – katsotaanko osaamisen ja koulutuksen kuuluvan Suomen ideaan ja olevan osa maamme menestystä.

Loppujen lopuksi Suomen idea tiivistyy mielestäni ajatukseen yhteisyydestä. Meillä suomalaisilla on yhteinen historia, yhteinen isänmaa ja yhteinen tulevaisuus. Olisi tärkeää, että meillä olisi näiden lisäksi myös yhteiset perusarvot, yhteinen vastuu ja yhteinen näkemys siitä, mitä Suomi on ja mihin se on menossa. Yhteisyys tarkoittaa myös sitä, että Suomesta ja suomalaisista huolehditaan yhdessä: vakautemme ja kehityksemme taustalla on se tosiasia, että ajatus yhteisyydestä on ohjannut suomalaista toimintaa ja taannut sellaisen perusturvallisuuden, joka on mahdollistanut kaikille oman vapauden, mutta toisaalta myös vastuunkannon.

Maailma ja Suomi ovat muuttuneet ratkaisevasti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Elämme nyt epävarmemmassa ja monimutkaisemmassa maailmassa kuin koskaan ennen. Ei olekaan ihme, että moni tuntee itsensä pieneksi ja jopa pelkää. Tällaisessa tilanteessa vertaisten tuella ja yhteisyydellä on tärkeä tehtävä: luoda yhteisöllisyyttä ja turvaa. Ne takaavat Suomen menestyksen myös tulevaisuudessa. Se on Suomen idea.

Harhalaukauksia olemattomilla rintamilla

Kirjoitus on julkaistu Keski-Suomen Maanpuolustaja -lehden numerossa 1/2017.

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg jakoi tammikuun puolivälissä liiton Facebook-sivulla uutisen, jossa kerrottiin reservistä eronneiden määrän kasvaneen merkittävästi. Samalla hän nimitti reservistä eronneita rintamakarkureiksi. Myöhemmin Nybergille ilmeisesti selvisi, ettei Suomi ole suoranaisesti sodassa kenenkään kanssa, eikä täällä siis ole rintamiakaan. Nyberg alkoikin puhua reservikarkureista ja täsmensi, että kyseessä on vain hänen oma kantansa, mutta että valtaosa Reserviläisliiton jäsenistä on ”varmasti asiasta pitkälti samaa mieltä”.

Mahdollisesti Nybergin avautumisesta inspiroituneena puolustusministeri Jussi Niinistökin tarttui aiheeseen puhuessaan valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla. Hänen mukaansa ”reservikarkurit nakertavat järjestelmämme uskottavuutta” eivätkä siksi ”ansaitse arvostustamme”. Puolustusministeri siis käytti merkittävän osan ajasta yhdessä maamme arvokkaimmista tilaisuuksista puhumalla ongelmasta, joka ei ole ongelma. Sekä Nyberg että Niinistö ammuskelivat olematonta maalia olemattomilla rintamilla.

Varusmiespalvelus ja siviilipalvelus ovat samanarvoisia mahdollisuuksia asevelvollisuuden suorittamiseen. Siviilipalvelukseen voi hakeutua, jos oma vakaumus estää suorittamasta varusmiespalvelusta. Siviilipalvelus perustuu omantunnon ja mielipiteen vapauteen, jota maassamme turvaa perustuslaki, ja jonka turvaamiseen Suomi on sitoutunut myös ihmisoikeussopimuksilla. Vakaumus ja mielipiteet voivat ajan kuluessa myös muuttua – suuntaan jos toiseenkin. Onkin erikoista, että puolustusministeri päätyy julkisesti arvostelemaan perusoikeuksiaan käyttäviä kansalaisia. Myös maan suurimman maanpuolustusjärjestön toiminnanjohtajan olisi kannattanut miettiä hetki ennen enterin painamista.

Keskustelu jatkui kuun lopussa Helsingin Sanomissa, kun Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg muistutti ilmiön mittasuhteista: ”Suomessa on noin 900 000 puolustusvoimien koulutuksen saanutta, ja sodanajan vahvuutemme on noin 230 000, joten siitä voi aika helposti päätellä, että tällä asialla ei ole volyymiltään meille mitään merkitystä.”

Niin. Vuonna 2016 reservistä erosi 0,07 %. Siis seitsemän prosentin sadasosaa. Samana vuonna muutti ulkomaille yli kaksikymmenkertainen määrä reservi-ikäisiä suomalaismiehiä. Nakertaako myös tämä hallitsematon maastamuutto järjestelmämme uskottavuutta? Olisiko syytä panna rajat pian kiinni?

Lakien ja lukujen lisäksi unohtui myös ehkä tärkein maanpuolustukseen liittyvä seikka. Maanpuolustus ei ole pelkkää sotilaallista maanpuolustusta. Suomessa on jo vuosikymmeniä ollut käytössä kokonaismaanpuolustuksen toimintamalli. Kriisitilanteessa myös siviilipalveluksen suorittaneet ja nyt rintamakarkureiksi leimatut reservistä eronneet ovat velvollisia osallistumaan maanpuolustuksellisiin tehtäviin esimerkiksi terveydenhuollossa tai väestönsuojelussa. Nykymaailmassa tällaista siviilikriisinhallintaa vaativat tapahtumat ovat sotilaallista kriisiä selvästi todennäköisempiä. Me suomalaisetkin saimme tästä muistutuksen, kun turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti vuonna 2015.

Rintamakarkurit-debatista on syytä ottaa opikseen. Ensinnäkin kannattaa pitää mielessään yksi somen kultaisista säännöistä: mieti, ennen kuin julkaiset. Se säästää monelta harmilta. Vieläkin oleellisempaa on muistaa, että asioilla on monta puolta. Maailma ei ole mustavalkoinen. Sotilaallisen maanpuolustuksen tärkeyttä tai maailman parhaaksi kynnysasejärjestelmäksi kutsutun yleisen asevelvollisuutemme merkitystä ei ole syytä kyseenalaistaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö muut tavat kantaa vastuuta maamme turvallisuudesta ja yhteiskuntamme toimivuudesta olisi yhtä tärkeitä. Me suomalaiset olemme yhdessä päättäneet, että siviilipalvelus on yksi näistä tavoista. Ja hyvä niin.

PANU MOILANEN
Keski-Suomen reservipiirien tiedostustoimikunnan puheenjohtaja

Puolustamisen arvoinen Suomi?

(Kirjoitus on julkaistu Keski-Suomen Maanpuolustaja -lehden numerossa 4/2016.)

Alkava vuosi on maamme itsenäisyyden juhlavuosi. Suomea juhlitaan koko vuoden, ja juhlat huipentuvat tulevan vuoden itsenäisyyspäivänä, jolloin on kulunut tasan sata vuotta siitä, kun eduskuntamme hyväksyi itsenäisyysjulistuksen. Juhlaan onkin aihetta, sillä itsenäinen Suomi on menestystarina.

Itsenäisyyden juhlavuoden kynnyksellä Tilastokeskus julkaisi koosteen siitä, missä kaikessa olemme maailman kärjessä: olemme mm. maailman vakain valtio, maailman turvallisin maa, meillä on eniten maailmassa inhimillistä pääomaa ja peruskoulutuksemme on maailman parasta. Meillä on siis paljon syitä olla ylpeitä itsestämme – Suomi kun olemme me kaikki.

Suomi ei ole kuitenkaan pelkkä menestystarina. Sosiaalinen ja alueellinen eriarvoisuus sekä syrjäytyminen ovat viime vuosina lisääntyneet hälyttävästi. Suomalaiselle yhteiskunnalle tyypilliset yhtenäisyys ja keskinäinen luottamus ovat alkaneet murentua, ja yhä useammin suomalaiseen arkeen kuuluvat vastakkainasettelu, ääriajattelu ja jopa vihapuhe. Liian moni suomalainen voi pahoin eikä enää usko tulevaisuuteen.

Suomen menestystarinan perusta, osaaminenkin, on alkanut rapautua ja eriytyä: koululaisten osaamistaso on yhä tiukemmin sidoksissa kotitaustaan ja vanhempien yhteiskunnalliseen asemaan. Koulutetumpi väki muuttaa maaseudulta kasvukeskuksiin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Kaupunkien sisällä kaupunginosien väliset erot kasvavat. Suomi on jakautumassa kahtia, voittajiin ja häviäjiin, selviäjiin ja syrjäytyjiin.

Suomalaisten maanpuolustustahto on sekin heikentynyt. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vasta julkistetun tutkimuksen mukaan 71 % suomalaisista katsoo, että Suomen tulee puolustautua aseellisesti, jos maahamme hyökätään. Vuodessa näin ajattelevien määrä on laskenut seitsemän prosenttiyksikköä, ja kaikkein epäilevimmin puolustautumiseen suhtautuvat 25-34-vuotiaat suomalaiset - juuri ne, joiden hartioille usein sovitellaan suurinta vastuuta Suomen tulevaisuudesta.

Risto Sinkon viime vuonna Maanpuolustuskorkeakoulussa tarkastetussa väitöstutkimuksessa taas todettiin, että varusmiesten maanpuolustustahto on heikentynyt tasaisesti vuodesta 2004 alkaen.  Paradoksaalista on, että varusmiehet ovat varusmiespalvelukseen tyytyväisempiä kuin koskaan, mutta keskimäärin maanpuolustustahto laskee varusmiespalveluksen aikana.

Mistä maanpuolustustahdon heikentyminen voisi johtua? Voiko olla niin, että osa meistä suomalaisista kokee, ettei Suomi isänmaana enää olekaan puolustamisen arvoinen? Onko raja selviytymisen ja syrjäytymisen välillä tullut yhä lähemmäksi yhä suuremmalle joukolle ihmisiä? Kokeeko osa suomalaisista, ettei yhteiskuntamme enää tarjoa sellaista turvaa ja vakautta, jonka varaan tulevaisuutensa voisi rakentaa? Vai eivätkö kaikki suomalaiset enää luota kykyymme puolustaa maatamme?

Maailma ja Suomi ovat muuttuneet ratkaisevasti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Elämme nyt epävarmemmassa ja monimutkaisemmassa maailmassa kuin koskaan ennen. Ei olekaan ihme, että moni tuntee itsensä pieneksi ja jopa pelkää. Tällaisessa tilanteessa vertaisten tuella ja esimerkiksi vapaaehtoisella maanpuolustustyöllä on tärkeä tehtävä: luoda yhteisöllisyyttä ja turvaa.

On tärkeää, että vapaaehtoinen maanpuolustus näkyy jatkossa suomalaisten arjessa vielä aiempaakin enemmän, ja että yhä useampi suomalainen tuntee olevansa tervetullut mukaan toimintaan. Monimutkaistuva maailma vaatii uudenlaista ja yhä monipuolisempaa osaamista myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentällä. Itsenäisyytemme juhlavuoden teema on ”Yhdessä”. Otetaan se tosissamme. Tehdään yhdessä Suomesta sellainen isänmaa, joka yhä useamman mielestä on puolustamisen arvoinen.

Itselleni puolustamisen arvoinen Suomi on turvallinen, tasa-arvoinen, liberaali ja moni-ilmeinen. Puolustamisen arvoisessa Suomessa saa ja pitää kyseenalaistaa. Puolustamisen arvoisessa Suomessa arvostetaan yksilöiden erilaisia elämän valintoja. Siinä Suomessa, joka minun mielestäni on puolustamisen arvoinen, ei määritellä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa uskoa, rakastaa, nähdä maailma, elää, vaikuttaa tai ajatella. Puolustamisen arvoisessa Suomessa olemme siis vapaita.
Millainen on Sinun puolustamisen arvoinen Suomesi?

PANU MOILANEN
Kirjoittaja on reservipiirien tiedotustoimikunnan uusi puheenjohtaja